Kiukkuinen taapero hakkaa ulko-ovea ”ULOS ULOS ULOOOS” samalla kun teet viimeisen tsekkauksen hoitolaukkuun: tutti on, tuttipullo on, kahden kokoisia vaippoja on ja on. Ulos astuttaessa kylmä tuuli iskee vasten naamaa – ai saakeli eihän tänään olekaan hellepäivä – äkkiä lisää vaatetta mukaan. Samassa taapero jo juoksee pihatiellä ihmetellen joka ikinen päivä näkemiään autoja. Kannat taaperon autoon ja tarkistat, että kaikki tuplarattaiden osaset ovat matkassa. Ai niin se vauva. Kaukalo autoon. Mies autoon. Jotain täytyi unohtua, mutta mikä hitto se oli? Ai niin, itse olet vielä yövaatteissa, joten ei kun ensimmäiset rievut puolipuhtaan pyykin kasasta päälle ja menoksi. Ja sitten palaat vielä ainakin kolme kertaa hakemaan jotain sisältä samalla, kun takapenkiltä viriävä valitusvirsi ja tuttinsa pudottaneen vauvan itku kiristävät ratin takana jalkaansa naputtavan miehen hermoja siihen malliin, että tiedät pian kuulevasi: ”Oliko niitä taaperon uusia lenkkareita aivan välttämätöntä lähteä katsomaan juuri tänään ja juuri koko revohkan voimin?”. Sitten voidaankin lähteä kiukkuisen stressaantuneissa tunnelmissa kohti keskustaa.
Me asutaan tosiaan noin viiden kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Sieltä missä kaikki kivoimmat puistot ja aktiviteetit noin ylipäätään ovat. Vaikka kotipihassa viihdytäänkin, tulee etenkin viikonloppuisin pakattua pesue autoon ja lähdettyä niin sanotusti kylille. Pitkään aikaan ei toki ole ovesta tullut noin vain lähdettyä, mutta nyt vauvan myötä tämä matriisi on harpannut aivan uudelle levelille, vaikka vauva nyt toistaiseksi kulkeekin melkoisen lunkisti matkassa nukkui tai ei. Liikkumisen sovittaminen ajallisesti tapahtuu pääasiassa 1v8kk taaperon päiväagendan mukaisesti: joko aamulla aamupalan ja lounaan välissä (noin 9-11, kun kaikki siirtymiset huomioidaan) tai iltapäivällä päiväunien (12-14) jälkeen. Iltaruoka syödään yleensä viiden maissa, eli iltapäivällä aikaa on hieman enemmän. Iltaruuan jälkeen pysytellään yleensä kotosalla, koska iltapala ja iltatoimet aloitellaan seitsemän pintaan viimeistään. Jotta kapeahkossa aikaikkunassa tapahtuva liikkuminen sujuisi mahdollisimman jouhevasti, on suotavaa, että myös vauva nauttisi ennen lähtöä noin kolmen tunnin välein ottamansa maitoloudauksen. Yleensä myös jompi kumpi, tai parhaassa tapauksessa molemmat, toimittavat suolensa juuri ennen lähtöä, eli vaippasouvi on syytä aloittaa hyvissä ajoin taaperon vastarinta huomioiden. Tulee muistaa myös se, että vastarinta saattaa jatkua aurinkorasvan levitykseen asti, eli oma pukeutuminen tulee suosiolla jätettyä viimeiseksi. Sitten enää lapsosille sopivat tekstiilit niskaan ja säävarauksella loput hoitolaukkuun. Ilmatieteenlaitos taitaa olla vierailluin sivusto puhelimeni selaimessa tällä hetkellä.
Ei täällä nyt aivan kellokortin kanssa kuitenkaan eletä, ja viikoittain tuleekin syötyä jokin ateria muualla kuin kotona, ja näin kesällä uskon niin tapahtuvan useamminkin. Silloin on kylläkin tärkeää olla koko reitti valmiiksi suunniteltuna ruokailupaikkaa myöden – nälän iskiessä ollaan jo tuntuvasti myöhässä, enkä nyt tarkoita itseäni. Välipala on helpointa antaa kahvilassa kuin kahvilassa, mutta nykyään lisääntyvästi nirsoilevan taaperon lämpimästä ruuasta ei tee mieli kauheasti maksaa (tässä yhtenä päivänä söi buffetpöydästä melkein pelkkää purkkiananasta kuuden euron hintaan). K-Marketien salaattibuffetista olenkin reissun päällä ollessa silloin tällöin napannut taaperolle oman rasiallisen niitä juttuja, mitä hän todennäköisimmin syö: kurkkua, tomaattia, makaronia, leipäjuustoa, lihapullia jne. Mahdollisimman siistiä syötävää siis kiitos, bolognesepilttien kanssa sottaaminen jätetään kotiin.
Jos kotiinlähtö tapahtuu ruokailun alla, on kuunneltava tuntosarvet erityisen herkälle viritettynä sitä, kuinka a) väsyneeltä ja b) nälkäiseltä nämä ennustamattomat veljekset vaikuttavat. Vaikka taapero painaisi puistossa kuin duracellpupu, tapahtuu käännös vastakkaiseen suuntaan yleensä nanosekunnissa, ja eiköhän silloin olla yleensä vasta suunnittelemassa kotiinlähtöä. Auton takapenkille kun ei kaukalon ja turvaistuimen väliin aikuista mahdu, on harvinaisen hermoja riipivää kuunnella molempien toisiaan komppaavaa huutoa koko ajomatkan ajan – yleensä kaikki liikennevalot muuttuvat myös juuri meidän kohdallamme punaisiksi. Voi muuten tuntua viisi kilometriä pitkältä matkalta.
Yleisesti ottaen näiden kanssa on kuitenkin mukavaa olla liikenteessä ja se itse tuplilla liikkuminen on jouhevaa. Olettaen tietysti, että kaikki liikkuvat osaset, kuten vaippa-ja nälkätilanne, väsymyksen ja kiukun aste sekä yleinen yllämme leijuva aura ovat kohdillaan. Taapero matkustaa päällimmäisenä ja selostaa tarkasti kaiken näkemänsä ja selvästi nauttii ihmisten ilmoilla olemisesta. Tunnin verran hän jaksaa helposti istuskella rattaissaan, kunhan ympäristö vaihtuu välillä, ja ohikulkijat saavat tällöin yleensä vastaansa iloisen tervehdyksen. Kahviloissa ja ravintoloissa hän viihtyy, kunhan on käsille jotain tekemistä ruuan tai pikkuautojen muodossa. Näin kesällä talvisen haalarisouvin puuttuessa ja taaperon sujuvasti kävellessä (=joka paikkaan juostessa) täytyy myöntää, että on se puistoilukin ihan kivaa. Parasta on tietysti nähdä kuinka innoissaan toinen on, vaikka se tarkoittaisi liukumäessä avustamista välilevyt hoosiannaa huutaen. Lasten välistä vuorovaikutusta ja oman lapsen persoonan kehittymistä on mielestäni huippua seurata sivusta, etenkin näissä puisto-olosuhteissa, kun päiväkotiinkaan ei kärpäseksi kattoon pääse. Vauva onneksi tuntuu myös viihtyvän liikkeessä ja nukahtaa liikkuviin vaunuihin nopeasti. Näin helteillä lähinnä stressaan minä siitä, onko vauvalla liikaa päällä, ja onko vaunukoppa mahdollisimman hyvin ilmastoitu ilman, että aurinko porottaisi tuuletusverkon läpi suoraan pienen päähän.
Muistan kuinka esikoisen kanssa se ensimmäistä kertaa liikkeelle lähteminen tuntui aivan järkyttävän pelottavalta. Ja totta kai, kyseessä oli paitsi tikittävän aikapommin kanssa liikkuminen, sekä ennen kaikkea se oma epävarmuus siellä pommiryhmän johdossa. Räjähdysvaarasta ei ole tokikaan vielä päästy yli eikä ympäri, vaan nyt näitä pommeja on vieläpä kaksi, mutta ehkä tässä on päästy tietynlaiseen aivan sama-mielentilaan sen suhteen, arvioiko joku minua ihmisenä, kun lapseni saa raivarit kesken kauppareissun. Toki vähän häpesin, kun viikonloppuna rantalokaatiomme valittuamme taapero puhkesi järven yli kantautuvaan raivoon ja heittäytyi selälleen nurmikolle – sori vaan kun tulimme pilaamaan seesteisen rantapäivänne. Onneksi ihmisillä on yleensä huumorintajua ja suurin osa hymyileekin hyväntahtoisesti, kun pistää itsekin tilanteen huumoriksi. Ele, jota saatoin aiemmin pitää jonkinlaisena irvailuna.
Viime sunnuntai vietettiin huushollin päiväunien jälkeen menossa aina iltatoimiin saakka ja olipahan ihana päivä! Tallipihan avajaisissa katseltiin heppaa, syötiin jätskiä ja pistäydyttiin pikaisesti leikkimässä puistossa. Sen jälkeen käveltiin Näsinkalliolle juoksentelemaan hieman lisää, ja auringon porottaessa edelleen lämpimänä päätimme pakata iltaruuan mukaan ja lähteä vielä uimarannalla käymään. Taapero paineli veteen muina miehinä ja vauvakin viihtyi varjossa – ainakin sylissä. Monta kiukkuitkua, sopivan vaipanvaihtopaikan etsimistä ja rattaiden kasaamista myöhemmin oli sellainen fiilis, että nämä päivät ovat juuri niitä, joita kesänä muistellaan. Ei sitä, että vauvan ensimmäinen maitosatsi (jonka lämmittämiseksi vielä etuilin kymmenen metriä pitkässä jonossa) valui pullosta vauvan rinnuksille, ja huomasin asian vasta lopuksi (vaihtovaatteiden merkitystä voi tuskin liikaa korostaa!). Ei sitä, että seuraavaa satsia varten etsittiin jo vartin päästä pää hiessä varjoisaa paikkaa isoveljen kirmatessa liian lujaa edellä. Eikä edes sitä, että vauva ei vieläkään ollut tyytyväinen, vaan kakkasi vaippansa täyteen paikassa, jossa ei ollut mitään muuta paikkaa vaihtaa vaippa, kuin keskellä vilkasta puistoa harso nurmikon päälle levitettynä. Tai oikeastaan, saatankin perua sanani heti kättelyssä, koska kyllä näitäkin hetkiä on syytä muistella – ne ovat juuri sitä elämää, jota olen aina toivonutkin eläväni, olkoonkin että tuskanhiki saattaa värittää kuvaa aina silloin tällöin hikikarpalon jos toisenkin verran.
Lopuksi vielä muistiinpano itselle aivan helvetin syvälle kalloon painettavaksi:
- Älä kerro taaperolle puistosuunnitelmista tai ulosmenosta ylipäätään ennen kuin lähtö on mahdollista toteuttaa viiden minuutin sisällä (sain eräänä päivänä karvaasti tuta sen, etten tiennyt kuinka hyvä muisti Maralla on – käytin päiväunihoukuttimena puistolupausta ja sehän muisti. ”Puistoon” kuului nimittäin pinnasängystä päikkäreiden päätteeksi jo ennen kuin tällä oli silmät edes kunnolla auki.)
- Jos vauvan syöttö osuu juuri lähdön alle, katso nyt ihmeessä että sekin on tehty ennen kuin närkästynyt isoveli saa slaagin.
- Pakkaa se saamarin hoitokassi valmiiksi silloin kun rauha on vielä maassa.
- Laita itsesi valmiiksi silloin kun olet pesueellesi mahdollisimman hyödytön, eli päiväuniaikaan, mikäli korkeammat voimat sallivat sellaisen autuuden tapahtua, että molemmat nukkuvat samaan aikaan.
- Tarkista nyt vielä kerran, että siellä hoitokassin uumenissa tosiaan on niitä molempia vaippoja. Nimimerkillä meinasin joutua pukemaan kolmeviikkoiselle viikonloppuna vitoskoon Liberot, kun kakka yllätti kesken puistoilun. Onneksi siellä pohjalla oli vielä yksi pikkuruinen vaippa. Muista myös kurkata niihin vaippoihin jo ennen lähtöä, ettei tarvitse selvittää kakkakatastrofia heti ensimmäisenä ihmisten ilmoilla.
- Tarkista se ulkolämpötila ja pakkaa silti vaihtoehtoja mukaan. Muista lotrata aurinkovoiteella silloin, kun taapero pysyy vielä kohtuullisen säyseästi paikoillaan.
- Muista huumori. Suurin osa vastaantulevista haasteista on selätettävissä sen avulla.
elamaniaikaa.wordpress.com 