Taasko pitää lounasta kokata – muutama lounasvinkki.

Eilen oli jatkuva nälkä, ja jääkaapilla tuli ravattua useampaan otteeseen. Siinä iltaruokaa suunnitellessani sitten aloin listata päässäni, että mitäs sitä olikaan tullut päivän mittaan syötyä: maitorahka, 2 kauraleipää päällisillä, lihapasteija, puolikas voisilmäpulla, Elovena-välipalajuoma ja kaksi Weetabixia (kyllä, näitä oli pakko ostaa, kun yhtäkkinen himo iski!). Ja sitten iltaruuaksi upposikin kaksi hodaria, lohkoperunoita ja salaattia, eikä tehnyt edes tiukkaa.

Omat ateriavälit venyvät nykyisellään välillä pitkiksikin, kun ne tulisi osata ajoittaa vauvan ruokailujen, unien ja kaikenlaisen muun niskavuorelaisen toiminnan lomaan. Iltaruuan syömme melko myöhään, vasta siinä kahdeksan maissa, joten kunnon lounas on melkeinpä elinehto, ellei sitten halua napostella kaikenlaista ravintoköyhää nälänsiirtäjää joka välissä.

Vaikka ruuan laitosta pidänkin, en kuitenkaan voi sietää väkipakolla kokkaamista, etenkään silloin jos on jo valmiiksi nälkä. Päivisin on kyllä muutakin tekemistä kuin seistä lieden ääressä. En myöskään jaksa syödä samaa ruokaa kovin montaa päivää putkeen, ainakaan niin että söisin sitä sekä lounaalla että päivällisellä. Siispä lounaan tulee valmistua helposti ja nopeasti, olla riittävän täyttävä ja sisältää tarpeeksi variaatiomahdollisuuksia – ja olla tietysti hyvää. Äitiyslomalla ollessani olen paininut tämän asian kanssa alusta saakka, ja nyt lisähaastetta tuo korona – aikaisemmin kun oli helppo lähteä lounastreffeille paistinpannua pakoon. Enkä varmasti ole ainoa, etenkin nyt kun etätyöskentelystä on tullut arkea osalle ihmisistä.

Tässäpä muutama minun suosikkilounaani, olkaapa hyvät:

Paistetut perunat. Olen tosiaan iso perunafani, ja lohkopottujen ohella paistetut perunat ovat ikiaikaisia lemppareitani. Yleensä keittelen valmiiksi pilkotut perunat edellisiltana valmiiksi (on ihan suositeltavaakin paistaa ne kylminä, eivät muussaannu) ja pilkon kasvikset omaan rasiaansa, jotta voin nälkäkiukun kiristämänä vain sutaista kaiken pannulle ja odotella valmistumista.

Toimii myös loistavana jääkaapintyhjennysruokana, tästä kai pyttipannukin on alkunsa saanut. Sipulia, paprikaa, tomaattia, yrttejä ja niitä perunoita.

Pelkällä perunalla kun nyt ei kovin pitkälle pötki, niin on ihan suositeltavaa lisätä jotakin proteiinia oheen. Tässä on kaverina kanaa, mutta myös munakokkeli on äärimmäisen sopiva yhdistää paistinpottuihin. Rakastuin paistetun perunan, paprikan, sipulin ja munakokkelin yhdistelmään tamperelaisen Café Pispalan brunssin ansiosta, toimii!

Paistettu riisi. Riisinkin voi (=kannattaa) tehdä edellispäivänä jääkaappiin odottelemaan, ja jos kasviksetkin ovat valmiiksi preparoituna niin aina parempi.

• Paista öljyssä kasvikset (tomaatti, sipuli, paprika, suikaloitu kaali, suikaloitu porkkana). On muuten suolivaivaisen unelmakombo tämä – onneksi kotioloissa kaasunmuodostuksella ei ole niin väliä.
• Lisää kylmä riisi ja 1 rkl voita pannulle.
• 1-2 rkl soijakastiketta, 1 rkl kalakastiketta, 1 rkl riisiviinietikkaa, 1 tl sokeria, sekoittele, anna riisin ottaa hieman väriä.
• Lopuksi siirtele riisit pannun sivuille, lisää 1 rkl voita keskelle, kaada kaksi rikottua kananmunaa ja sekoittele riisin sekaan kokkeliksi.
• Purista päälle limen mehu ja nauti.

Uunimunakas. Jostain kumman syystä en oikein pidä munakkaista, mutta näin uunimuodossa ne ovat ihan ok. Tulee mieleen ihan lentokoneruoka, jota siis rakastan. Vielä kun jostain saisi sellaisia lentokoneruuan tarjoiluun käytettäviä pieniä foliovuokia niin lounashetki olisi täydellinen.

• Jälleen kerran, valitse haluamasi kasvikset. Kaikki edellisissä ruuissa luetellut sopivat hyvin. Myös jauheliha sopii tähän, tai vaikkapa nakit.
• Kahdelle hengelle riko 4 kananmunaa, sekoita joukkoon noin 1/2 dl maitoa, lisää kulhoon kasvikset/liha.
• Mausta haluamallasi tavalla ja kaada voideltuun uunivuokaan.
• Paista 200’C kunnes kypsää (riippuu vuuan koosta), anna vetäytyä hetken.

Uuninakkimunakas, myös munakkaita vihaava mieheni (vielä melkein 7 yhdessäolovuoden jälkeen löydämme näitä pieniä universumin viitteitä sielunkumppanuudestamme – molemmat vihaavat munakasta, mikä mahdollisuus tälle on!?) söi tätä hyvin mielellään ja voisin kuvitella että uppoaisi myös perheen pienimmille.

Tälle iso suositus! Inhoan maustepussukoiden kanssa räpeltämistä, ja tässä yhdistyvät kaikki lempimausteeni: tomaatti, mustapippuri, paprika, valkosipuli, oregano, timjami ja karhunlaukka.

No ne salaatit. En kovinkaan paljoa pidä salaateista, joku niissä vaan tökkii, eikä vähiten se, että ne eivät tunnu pitävän nälkää, vaikka ne koostaisi miten. Pidän myös ruuastani lämpimänä ja minua ärsyttää kalastella haarukkaani alta luiskahtavia salaatinlehtiä ja tomaatinpaloja, jotka ruikkivat kaiken tomaattimehun suoraan silmiini. Yllättäen salaatti epäonnistui jopa kuvata. No, olen nyt kuitenkin jokusen salaatin taipunut syömään, ja leipäjuusto-minilihapullasalaatti on ihan jees. Citymarketeissa myydään valmistiskeissä yleensä näitä cocktail-pyöryköitä (ainakin Tampereella Turtolassa) ja taitaapi niitä jossain muodossa eineshyllylläkin olla. Tämä on hyvä salaatti.

Apetinan fetakuutiot öljyssä ovat myös kohtuullisen hyviä ja ennenkaikkea helppoja kipata vaikka edellispäivän lisukesalaatin päälle. Etenkin se, missä on oliiveja ja kokonaisia valkosipulinkynsiä – kukapa tätäkään ruudun välityksellä haistaa!

Nyt kun grillikausi on korkattu, olen kehittänyt ihmeellisen himon hodareihin. Tämä kyseinen herkkupala on siltä eiliseltä surullisen suurelta päivälliseltä (huom. kuvasin vain toisen, ettei suursyömäriyteni paljastuisi), mutta mikseipä tämä menisi lounaastakin.

Normaalisti, siis silloin kun olen käynyt vielä töissä, ei eineksiä ole tullut ostettua juuri lainkaan, enkä myöskään kovinkaan paljoa yleensä syö lihajalosteita, kuten nakkeja tai lihapullia. Nyt on vain ollut pakko laskea hieman rimaa ja mennä sieltä aidan matalemmasta päädystä. Jonkin verran tulee myös syötyä mm. kasvispyöryköitä, pinaattilettuja ja vastaavia, ihan vain koska aina ei jaksa nähdä sitä vähäisintäkään vaivaa. Kasviksia on kuitenkin tullut lisättyä ruokavalioon reippaasti, joten ehkä se osittain kompensoi näiden kammottavien einesten kulutusta.

Pistäkäähän ihmeessä omatkin lounasvinkkinne jakoon – mitä teillä syödään kotona lounaaksi?

Pari sanaa ruuasta

Istun tässä sohvalla vatsa viimeistä raskauskolmannesta muistuttaen ystävien kanssa nautitun herkkubrunssin jäljiltä, ja ajattelin, että mikäpä olisikaan tässä mielentilassa sen parempi aihe seuraavalle kirjoitelmalle kuin ruoka.

Rakastan ruokaa. Naurettavan kallista ja hienoksi piperrettyä fine diningia, konstailematonta kotiruokaa ja kaikkea siltä väliltä. Ruoka on minulle enemmän kuin pelkkää välttämättömien elintoimintojen ylläpitämiseksi tankattua energiaa. Se on tapa rentoutua ja viettää aikaa ystävien kanssa, se on loputon inspiraation ja uuden oppimisen alusta, ja asia, johon huomaan nykyisin ystävieni kanssa käytyjen keskustelujen vääjämättä jossakin kohtaa vievän. Kerran keskustelimme ystäväni kanssa koko illan ruuanlaitosta ja siivoamisesta ja siinä kohtaa oli lopulta todettava, että kai tässä jonkin sortin aikuiseksi itseään olisi tituleerattava – ainakin puheenaiheiden perusteella. Kaksikymppinen Jenni olisi kiskaissut perry lightinsa väärään kurkkuun, jos olisi tiennyt minkälaisella intohimolla tulisi muutamien vuosien kuluttua näihin asioihin suhtautumaan.

Kotoa tuolloin parikymppisenä muuttaessani osasin tehdä ainoastaan jauhelihaa ja makaronia, nakkikeittoon soitin myöhemmin ohjeita äidiltäni. Pikkuhiljaa kiinnostus ruuanlaittoon on kasvanut ja on ihanaa, että näinkin arkisessa asiassa on aina vain lisää opeteltavaa ja näin hyötyaspektia arvostavana ihmisenä nautin siitä, että kädenjälki näkyy suoraan lautasella. Ruuanlaitto on äärimmäisen rentouttavaa. On ihana varastaa parituntinen omaa aikaa ja pilkkoa antaumuksella kasviksia ja valmistella hartaasti etukäteen suunniteltua annosta uusine makupareineen, välillä toki myös hartaasti epäonnistuen. Kaikkein lähimpänä sydäntäni on kuitenkin aivan tavallinen kotiruoka ja olenkin käyttänyt lukuisia tunteja opetellakseni tekemään sitä aivan tavallisinta perusruokaa ruskeasta kastikkeesta lähtien. Alkuvaiheessa kun nakkikeitot, jauhelihakastikkeet ja makaronilaatikot oli tehty, hain inspiraaiota etsimällä kaupungin koulujen ruokalistoja (itseasiassa erittäin suositeltava asia, jos päässä lyö tyhjää kauppareissulla). Kanaviillokkia tekemään siis.

Suurimmaksi osaksi kokkailemme siis tavan kotiruokaa, jonka puolesta liputan tässä kaikenlaisten ketodieettien ja muiden hömpötysten maailmassa. Kenties vuosien takaisesta syömishäiriötaustastani johtuen karsastan nykyisin kaikenlaista ehdottomuutta siinä mitä ruuanlaittoon ja syömiseen tulee, ja pyrin kaikin keinoin ylläpitämään sellaista balanssia, jossa ruuasta saatu nautinto on maksimoitu suhteessa mahdollisimman pieneen terveysriskiin. Foliohattuilijoiden demonisoimat kansalliset ravitsemussuositukset muodostavat lavean pohjan meidän ruuanlaitossamme. Rakastan pastaa ja pastakoneen myötä sitä tuleekin tehtyä nykyisin paljon, ja kyllä, aivan sitä vitivalkoisista jauhoista tehtyä pastaa. Vastineeksi yritän sitten kaapia ravintokuituni ja muut oleelliset ravintoaineet kasaan muualta. Kaikenlaiset pastan proteiinikyhäelmäversiot koen lähinnä irvikuvina tuolle rakkaalle ruualle.

Ruokafilosofiaani kuvastaa ehkä parhaiten se, että elämä on liian lyhyt syödä huonoa ruokaa, mutta jotten lyhentäisi sitä entisestään antautumalla täysin sepelvaltimoita tukkiville mieliteoilleni, pyrin tasapainottamaan valintojani sitten niissä ruuissa, joissa raaka-aineiden rasvaisuus tai jauhojen valkoisuus ei ole niin perustavanlaatuisen tärkeää. On ruokia, jotka pitää tehdä aidon kerman ja voin kanssa ja sitten on ruokia, joissa voi käyttää hieman kevyempiä vaihtoehtoja aivan yhtä hyvin. Nautin mielelläni ruispalani kumimaisella Polarilla ja kevytmargariinilla, käytän kanakastikkeessa kevytkermaa ja syön aamupalajugurttini rasvattomana, koska ne maistuvat ihan hyvältä ja antavat sitten liikkumavaraa syödä sitä vitivalkoista pastaa ja juustolautasia rasvaprosenttiin katsomatta silloin tällöin, vaikka keskiviikkona.

Siinä missä ennen ostettiin kauppa-auton rajatusta valikoimasta se mitä ei omasta maasta saatu, joutuu nykyihminen jonglööraamaan sekä ruuan terveellisyyden, eettisyyden/ekologisuuden että taloudellisuuden keskellä. Nämä kolme mainittua tuntuvat olevan kuin kolmio, jonka kärjistä voit valita kaksi. Kaikki kolme kriteeriä täyttäviä vaihtoehtoja ovat lähinnä tietyt kasvisruuat, kuten käsittääkseni esimerkiksi linsseistä ja pavuista tehdyt ruuat. Soijantuotannolla on omat ongelmansa ja myöskin pitkälle prosessoidut kasvivalmisteet kurtistavat kulmiani jossain määrin terveydellisestä näkökulmasta. Naudanlihaa saa luomuna ja myös lähituotettuna lyhyen matkan päästä Ahlmanin tilalta, mutta siitähän saa suolistosyövän jos tarpeeksi nauttii. Kana on terveellisempää, mutta epäeettistä ja pirun kallista luomuna. Possua en syö paitsi pitkään kypsennettynä, sekin on epäeettistä. Riistaa voisi syödä, jos sitä jostain halvemmalla saisi. Kala on pahaa, samoin ne linssit ja pavut, pierettävätkin vielä. Halvimmalla pääsisi kun hakisi Prisman ilta-alesta sikanautaa, mutta sitä ei omatuntoni kestä. Mikäli suolistoni ja hedonistiset makunystyräni siihen tottuisivat, niin pyrkisin tietenkin elämään kasviravinnolla, mutta koska tässä(kin) asiassa joudun myöntämään olevani varsin keskiverto itsekäs paska, niin yritän luovia tässä viidakossa edes jotenkin kultaista keskitietä pitkin.

Olen pohtinut tätä taloudellis-eettis-terveellistä syömistä tässä jo jonkin tovin ja kehitellyt muutamia meidän ruokakuntamme kohdalla toimivia ratkaisuja sen suhteen. Yksi suurimmista tavoitteistamme on ollut ruokahävikin vähentäminen. Aikaisemmin nähkääs taloudellisesta näkökulmasta päätimme käydä kaupassa kerran viikossa. Viikon menu oli tarkoin suunniteltu ja hairahduksetta kaupasta kannettu, mutta viikon lopulla huomasimme toistuvasti, että jokin ruoka jäi tekemättä (koska juuri sinä päivänä ei tehnytkään juuri sitä ruokaa mieli) tai kasviksia jäi käyttämättä, koska emme oikein osanneet hyödyntää jääkaapin jämävarastoja. Salaattitarpeita ostimme aina kiltisti, koska niin kuului, mutta vaikka joskus salaatti tulikin tehtyä niin harvoin sitä loppuun syötiin, koska pahaa. Tästä syystä valtavat määrät ruokaa päätyi roskikseen ja valtavat määrät rahaa hupeni kukkaroistamme, kun haimme mielihalujemme ohjaamina sitä mitä sittenkin tekisi enemmän mieli. Yleensä noutoruokaa. Liikaa hyvää ruokaa rakastavana näin kävi, koska en osannut tehdä sellaisia ruokia, joihin saisi upotettua ne jääkaapin nahistuneet kasvikset, ja jotka vielä maistuisivat hyvältä. En myöskään ole koskaan osannut syödä samaa ruokaa montaa päivää putkeen, tottumiskysymys sekin, mutta jotta jotakin pysyvää muutosta saisi aikaan, niin lienee järkevintä lähteä operoimaan omalla mukavuusalueellaan. Kyse on kuitenkin loppuelämästä eikä mistään muutaman viikon puserruksesta.

Ruokahävikkiin koen löytäneeni ratkaisun ensinnäkin siitä, että jääkaapista ja kuivaruokakaapista löytyy aina perustarvikkeina tietyt ainekset: etikkaa, soijaa, kalakastiketta, osterikastiketta, ruokakermaa, voita, hyvää juustoa (raasteena pakkasessa), tortillalättyjä (pakkasessa), vehnäjauhoja, kananmunia, öljyä, riisiä, sipuleita ja tomaattimurskaa. Meidän ruokahävikkiämme ovat vähentäneet merkittävästi muun muassa seuraavat ruuat: paistettu riisi, quesadillat millä tahansa täytteellä (kunhan on runsaasti juustoa), pasta ja suolaiset piirakat. Kun nämä perusjutut löytyvät kotoa, ei myöskään tarvitse lähteä hakemaan mitään kaupasta, eli toisinsanoen päivälliseksi ei päädy pakastepizzaa suunnitellun jämäruuan sijasta. Salaatteja en ole koskaan oikein osannut syödä, enkä ymmärrä oikein ihmisiä, jotka sanovat rakastavansa salaatteja, niiden on pakko valehdella. Niinpä nykyään kasvispuoli tuleekin upotettua vaivihkaa näihin lämpimiin ruokiin kuten lapsilla ikään ja jos joskus hairahdun salaattia syömään, niin nautin sen hyvällä omallatunnolla salaatinkastikkeen kanssa, koska se on ainoa tapa miten kyseinen ruokalaji ohittaa ruokatorveni ylemmän sulkijalihaksen.

Toinen suosikkini on ahkera kokkiohjelmien katselu. Viihdearvon lisäksi näistä oppii valtavasti erilaisia tapoja sekä valmistaa ruokaa että yhdistellä erilaisia raaka-aineita ja makuja. Lisäksi kokkiohjelmat ruokkivat kekseliäisyyttä ja nautin nykyisin jopa haasteenomaisesti siitä, että joudun miettimään mitä loihtisin jääkaapin valosta ja muutamasta nahistuneesta kasviksesta. Tiukka viikkokohtainen ruokalista ei ehkä siis ollutkaan se meidän juttumme, vaan ostamme nykyisin muutamaa eri sortin proteiinia (lihaa edelleen, anteeksi ilmasto), peruskasviksia (salaattia, tomaattia, ruohosipulia, persiljaa, pinaattia, juureksia) ja esimerkiksi fetaa tai vuohenjuustoa ja lisäksi maitoa ja jugurttia. Muu löytyy oikeastaan kotoa valmiiksi ja edellämainituista aineksista sitten tulee tehtyä milloin mitäkin, oma viehätyksensä tosiaan siinäkin. Ruokaohjelmia tuijotellessa törmää lisäksi väistämättä muiden kulttuurien herkkuihin, joihin ainekset saattavat yllättäen löytyä jo valmiiksi kotoa, pidämme yllä puhelimissamme listaa, joihin keräämme näitä ruokia käytettäväksi inspiraationpuutteen iskiessä. Gözleme (turkkilainen piiras), Murtabak (malesialainen täytetty ”leipä”), Lyonin kana ja niin edelleen, tavan raaka-aineista valmistettu ruoka toisen kulttuurin tyyliin tuo vaihtelua tuttuihin sooseihin. Leivän siirtäminen pakkaseen on myös pelastanut yhden jos toisenkin ruispalapussin homeiset jämät biojäteastialta ja suoraan pakastimesta leivänpaahtimeen heitetty ruispalapari on kenties vielä parempaa kuin tuoreena.

Toki nyt olen äitiyslomalla ja tiedostan, että töihin palatessani en varmaankaan ehdi liiaksi inspiroitua yhtään mistään, joten tavoitteenani onkin nyt lähinnä kasvattaa repertuaariani erilaisten raaka-aineiden hyödyntämisessä. Näin listaihmisenä haaveilen siitä, että voisin tehdä kattavan listan kaikista mahdollisista kotiruuista siten, että listassa huomioidaan kyseisen ruuan jatkojalostusmahdollisuus. Näin voisi kierrättää vaikkapa samaa viikkolistaa aina muutaman viikon välein mihinkään liiaksi kyllästymättä.

Etenkin nyt lapsen saamisen myötä olemme joutuneet pohtimaan, minkälaiseksi syöjäksi kasvatamme lapsemme. Olisi erittäin hienoa, jos pystyisimme toteuttamaan kasvisruokavaliota, koska tuohon kolmioon palatakseni se tukisi sekä terveyttä, ilmastoa että lompakkoa. Kuitenkin ojasta allikkoon päätymistä välttääksemme lienee viisainta toimia omat rajoitteemme (olkoonkin sitten kyse päänsisäisistä ja itsekeskeisistä rajoitteista) huomioiden ja yrittää kasvattaa lapsestamme jotakin piereskelevän vegaanin ja mitään tiedostamattoman sika-nautatyypin väliltä. Kuitenkin toivoisin, että jälkeläisemme oppisi arvostamaan ruokaa, laittamaan ruokaa ja ennen kaikkea nauttimaan siitä. Ja elämästä.