Oma aika – kuinka vaikeaa muka voi olla irrottaa tunti itselleen?

Esikoisen vauvavuosi 2019-2020 piti sisällään koronapandemian alun, ja olimme ison osan tuosta ajasta mieheni kanssa molemmat kotona. Siis kaksi aikuista yhtä vaippapöksyä varten, aikamoinen hoitajamitoitus silloin olikin. Nyt vaippapöksyjä on kaksi, ja minua edelleen päivisin vain yksi, vaikka kuinka kädet rakoilla hieron Pentikin pöytälamppuamme lampunhengen toivossa. Päivät viuhuvat ohi, ja aina tuntuu siltä, että on jo torstai, ja joka viikon lopulla tajuan, että ei perkele, taaskaan ei tullut otettua sitä aikaa itselleen.

(Oman ajan käsitettä on pohdiskeltu blogissani aiemminkin täällä ja täällä )

Kuopus syntyi toukokuussa, eli kahden lapsen kanssa on ehditty viettää arkea nyt kuutisen kuukautta. Ensimmäiset viisi näistä olivat todella helppoja, kaikenmaailman hulinat ja mustasukkaisuuden mukaan lukien. Olin jopa vähän yllättynyt, miten helpolla olimme päässeetkään. Olisi pitänyt muistaa, että tyyntä se on aina myrskyn edellä, nimittäin sitten tuli lokakuu, vauva alkoi heräillä öisin, taaperosta tuli uhmaikäinen ja kaiken kukkuraksi hän ilmeisesti päätti, että päiväunet ovat nyt passé. Silloin se lävähti päin naamaa, todellisuus siitä, kuinka raskasta tämä touhu voi nimittäin olla. Tässä on nyt reilun kuukauden päivät menty aivan olemattomilla yöunilla ja siihen päälle tehty 13-14 tuntista päivää lasten kanssa. Vauvan kanssa valvomiset olivat ihan ok siihen asti, kun sai nukkua itsekin päiväunet taaperon päikkäriaikaan, mutta se onkin enää muisto vain se. On täytynyt pusertaa kyllä aika monena päivänä, että on jaksanut pitää kaikista mahdollisista rutiineista kiinni, etenkin nyt, kun vauvakin syö sen neljä kertaa päivässä, niin tuntuu ettei tässä muuta tehdä kuin ulkoilla, vaihdeta jonkun vaippaa, syödä, valmistella seuraavaa ruokaa tai nukuteta jotakuta. 😀 Iltaisin täällä yleensä nukutaan noin klo 21 viimeistään (viime aikoina todella vaihdellen, koska sängyn laidan yli kiipeilevän taaperon kanssa täytyy istua siihen saakka, kunnes nukahtaa), mutta sen jälkeen harvoin saan mitään sen ihmeempää tehtyä, ja tuleekin vain loikoiltua sohvalla. Oma aika olisi hyvä ottaa siis silloin alkuillasta meillä, kun energiaa vielä hiukan olisi. Onneksi pyrin sentään kaikki kotihommat saattamaan loppuun lasten nukkumaanmenoon mennessä, koska se tästä nyt vielä puuttuisi, että sen jälkeen täytyisi alkaa heiluttamaan luuttua!

Viimeisen kuukauden ajan olen ollut niin poikki, etten ole todellakaan jaksanut edes miettiä sitä omaa aikaa, vaikka juuri nyt se olisi kaiketi kaikkein tärkeintä. Ongelma ei ole siinä, ettenkö keksisi tekemistä, päinvastoin! Puhelimeni to do-sovelluksessa on projektia toisen perään, lehtikorissa vino pino lukemattomia lehtiä ja jonossa ainakin kymmenen tv-sarjaa, jotka on pitänyt aloittaa. Mutta kun ei ehdi – tai ainakin siltä se tuntuu. Ennen esikoisen äitiyslomaa hieman jännitin sitä, miten saisin aikani kulumaan sikäli, kun aikuisiällä minulla ei juurikaan ole ollut sen kummempia harrastuksia. En oikeastaan käsitä, miten sain aikani kulumaan ennen lapsia ja miljoonaa tekemätöntä asiaa. Silloin joskus ajattelin, että minulle käy kuin työnarkomaanille eläkkeelle jäädessään – jäisin tyhjän päälle. Kummasti sitä esikoisen vauvavuoden aikana kiinnostus heräsi montaakin eri asiaa kohtaan ja tähän myötävaikutti varmastikin se, että olimme muuttaneet rivariin isolla pihalla ja ylipäätään se, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ehdin hiukan vetää happea ja miettiä, mitä sitä oikein haluaisin vapaa-ajallani tehdä. Esikoisen vauvavuosi tekikin henkiselle hyvinvoinnilleni todella hyvää.

Jotta siis saisin pidettyä edes pienet rippeet tästä hyvinvoinnistani, olisi nyt varmaan korkea aika panostaa siihen omaan aikaan tämänkin vauvavuoden aikana. Päivisin siitä ei varmaankaan kannata edes haaveilla, mutta tieto siitä, että edes parina iltana viikossa olisi se tunti pari aikaa tehdä mitä ikinä huvittaa, auttaisi varmasti jaksamaan nuo päivätkin paremmin. Jotenkin siinä, kun mieheni tulee kotiin tai laskeutuu yläkerrasta opiskelemasta, ja olemme koko perhe taas koolla, on vaikea irrottautua puuhastelemaan omiaan. Nautin niin paljon koko perheen kanssa vietetystä ajasta, että välillä sitä omaa aikaa ei siksikään halua. Toisaalta muutaman kerran, kun olen kiivennyt yläkertaan lapsiportin suomaan ylelliseen rauhaan ja vaikkapa joogannut, olen palannut takaisin innosta hihkuen ja huomattavasti energisempänä vastaanottamaan iltatoimien aikaansaamaa kaaosta. Pitäisi vaan osata pitää näistä hetkistä kiinni.

Taannoin sovimmekin mieheni kanssa, että joka sunnuntai merkkaisimme yhteisesti ylös tulevan viikon menot, sekä molemmille sen pari tuntia sitä omaa aikaa viikkoon. Sen saisi käyttää ihan miten haluaisi, nukkuen, makuuhuoneessa puhelinta selaten tai ihan miten vaan. Kunhan sen käyttäisi. Itse koen tosi hankalaksi välillä sen oman ajan ottamisen siksikin, että tiedän miten rankkaa näiden vaippasankareiden kanssa voi olla, eikä sekään ole kovin rentouttavaa selata puhelinta viereisessä huoneessa, kun kuulee toisen hyssyttelevän toisella kädellä karjuvaa vauvaa ja samalla komentavan taaperoa pois pahanteosta. Mutta silti, pitäisi vain käyttää se aika siltikin, koska tiedämme molemmat, että toinen pärjää sen tunnin pari vallan mainiosti, ja välillä on jopa turhaa, että siinä on kaksi aikuista polttamassa päreitään, kun toinen voisi hyvin vetää henkeä toisaalla ja palata sitten johtamaan sirkusta uusin energioin.

Jatkossa siis oma aika tulee pakolliseksi tässä huushollissa. Aiempi systeemi oli hyvä sikäli, että kalenteriin merkittynä se toteutuu varmemmin, ja toisaalta ainakin itseäni helpottaa, kun voin ennakoida noilta illoilta vaikka ruuanlaittoa johonkin suuntaan, tai vaikka sopia leikkitreffejä / kyläilyä illallekin. Myös ympäröivästä härdellistä irtaantumista voisi helpottaa se, että se vahtivuorossa oleva lähtisikin lasten kanssa ulkoilemaan ja saisi itse jäädä sisälle nauttimaan hiljaisuudesta.

Mitä minä sitten tekisin:

  • Joogaisin (viideltä alkaa olla jo pimeää, enkä nyt äkkiseltään keksi rentouttavampaa kuin joogata yläkerran kattoikkunoiden alla kynttilänvalossa)
  • Venyttelisin
  • Kävisin vielä viimeiset sienireissut ja sen jälkeen ihan vain kävelemässä lähimetsässä
  • Sopisin ystäväni kanssa sauna-ja avantotreffit
  • Kävisin yksin kävelyllä ilman 30kg painavia tuplarattaita
  • Alkaisin viimein maalata yhtä varastossa odottavaa vitriiniä
  • Tekisin joulukortit valmiiksi
  • Lukisin ne kymmenet lehdet glögilasin kera
  • Nukkuisin
  • Kävisin kaupungilla kahvilla yksin, ja nauttisin jonkun överin makukahvin kermavaahdolla ulkona kulkevia ihmisiä katsellen
  • Kirjoittaisin paljon enemmän ja kävisin kävelyllä vain ja ainoastaan ottaakseni kuvia
  • Viimeistelisin pari maalausprojektia sisällä
  • Lukisin kirjaa, kesken ovat muun muassa Lucinda Rileyt, Kotiopettajattaren romaani, Myrskyluodon Maija ja vaatimattomasti vajaa tuhatsivuinen Maailman taiteen historia.

Siinäpä sitä tekemistä nyt ainakin loppuvuodelle olisi, nyt vain itseä niskasta kiinni ja toteuttamaan. Monesti sen oman ajan ollessa (omasta syystänikin) kortilla, koen vaikeaksi sitten oikean hetken koittaessa valita, mitä tekisin, ja monesti en saakaan aikaan yhtään mitään. Tämä on toki myös hyväksyttävää, ja mielestäni tärkeää, että sen oman ajan voi tosiaan käyttää joskus vain ihan somettaen, mutta ehkäpä tuo valinnanvaikeus helpottaisi, kun se oma aika olisi säännöllistä.

Katsotaan parin kuukauden päästä, onko tämä onnistunut, ja mitkä ovat fiilikset sitten!

Miten te pidätte huolta omasta ajasta ja omasta jaksamisesta?

Äitiyslomalaisena ennen vauvan syntymää – miten sain ajan kulumaan?

Äitiysloma – kenties parasta aikaa elämässäni sekä ennen että jälkeen vauvan syntymän (jos nyt unohdetaan ne kaikki raskauden viheliäisyydet).

Äitiysvapaa alkaa yleensä noin viisi viikkoa ennen laskettua aikaa ja jatkuu 4kk vauvan syntymän jälkeen. Tämän jälkeen on mahdollista jatkaa vanhempainvapaalla 158 arkipäivän ajan, tai jakaa se puolison kanssa haluamallaan tavalla. Tästä tulee kaikkinensa noin vuosi. Lisäksi isällä on oikeus erilliseen isyysvapaaseen, joka on 54 arkipäivää, ja josta isä voi pitää 3 viikkoa samaan aikaan äidin kanssa. Meillä isä on ottanut tuon kolmeviikkoisensa heti lasten syntymän jälkeiseen aikaan – ihanaa saada rauhassa tutustua uuteen perheenjäseneen ja etenkin nyt, kun kotona on myös 1v8kk taapero, on kaksi syliä korvaamaton asia. Vanhempainvapaan jälkeen on mahdollista sitten jäädä vielä hoitovapaalle ja saada kotihoidon tukea. Äitiys- ja vanhempainraha määräytyvät tulojen mukaan, mutta hoitoraha on vakio 343e/kk (toki tähän on mahdollista saada hieman korotusta tulotason perusteella). Melkoinen pudotus tuloihin tapahtuu siis hoitovapaalle siirryttäessä ja moni (kaukaa viisas) säästääkin tätä ajanjaksoa ajatellen ennakkoon rahaa. Itse olen ilmoittanut töihin palaavani vasta elokuussa 2022, eli olen kotona 16kk ja suurelta osin tämä on mahdollista kertyneiden lomaviikkojen ansiosta. Hoitovapaalle meillä ei ole siis tarkoitus kummankaan tällä kertaa jäädä ja kuopus aloittanee päiväkotitaipaleensa 1v4kk iässä, kuten veljensäkin. (lähde: Kela)

Mutta siihen itse äitiyslomaan! Itse jouduin tosiaan jäämään selkäkipujeni takia töistä pois jo huimat viisi viikkoa ennen varsinaisen äitiysloman alkua, ja koska vauva syntyi paria viikkoa ennen laskettua aikaa, ehdin olla kotona huimat kaksi kuukautta. Esikoinen jatkoi mummula – ja päivähoidossa, koska jos selkäni ei kestänyt terveyskeskuslääkärin työtä, ei vilkkaan taaperon perässä juoksemiseen ollut minkäänlaista jakoa. No kävikö aikani sitten pitkäksi kotona joutilaana hengaillessa – ei käynyt, vaan nautin ajasta täysin siemauksin sen mitä kivuilta tietysti pystyin!

Ja mitäs minä sitten puuhastelin:

  • Siivosin. No totta kai. Jostain kumman syystä moni kokee tarvetta raivata koti järjestykseen ennen vauvan syntymää, ja onhan se ihan loogistakin: mukavampi tuoda uusi tulokas siistiin kotiin ja aloittaa uudenlainen arki kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä. Taaperon jäljiltä pöytä ei kylläkään kauaa puhdas ollut. Listaihminen kun olen, tein kaikista kaapeista ja muista romuläjistä huonekohtaisen listan, josta vetelin yli valmiita puhteita sen mukaan mitä sain tehtyä. Huomattavasti helpompaa käydä pikaiseen kylppärin peilikaappi tai eteisen ”johtoja ja muuta mille ei ole paikkaa” – loota läpi, kuin ryhtyä massiiviseen kaikki kerralla – operaatioon, joka jäisi kuitenkin kesken inspiksen lopahtaessa.
  • Kirppispöytä! Jonnekinhan ne ylimääräiset kamat, mukaan lukien 7 vuotta vanhat ”vielä joskus” – kategorian farkut oli lykättävä, joten varasimme kirppispöydän reiluksi viikoksi. Toisenkin lapsen kohdalla joitain välttämättömiä hankintoja oli tehtävä, joten tavaroiden kierrättämisen lisäksi raha tuli tietysti tarpeeseen!
  • Sisustin. Pesänrakennusvimma iski minuunkin äitiysloman loppupuolella niin, että kevään linnutkin jäivät kakkoseksi. Hamstrasin kirppikseltä kaikki näköpiiriini osuvat Avotakat, Meidän koti- ja Koti & keittiö – lehdet ja pistin inspiroituakseni. Mitään suuria hankintoja ei tullut onneksi huurupäissään tehtyä, mutta kummasti sitä muutamalla tekstiilinvaihdoksella ja purnukalla saa taas uutta ilmettä kotiin! Huomattavasti halvemmaksi tulisi tehdä sisustuslehdistä leikekirja, jota lähteä sitten toteuttamaan hiljalleen kohti unelmien interiööriä.
  • Nukuin. Ensimmäisten viikkojen aikana nukuin kellonympäryksiä yöunta ja saatoin silti ottaa vielä päiväunet aamupalan jälkeen. Parasta oli kerätä runsas aamiainen sanomalehden ympärille ja nautiskella rauhassa – ja sen jälkeen mennä takaisin sänkyyn pötköttämään. Univelkaa ja väsymystä oli kieltämättä kertynyt töihinpaluun ja taaperoarjen pyörittämisen myötä, ja noin kuukauden kohdalla unentarve pieneni kuin taikaiskusta, olin ilmeisesti vihdoin nukkunut tarpeeksi.
  • Hemmottelin itseäni. Kävin useamman kerran viikossa saunassa, tein kasvokuorintoja ja – naamioita, ja lilluttelin raskaan äitiyslomalaisen arjen runtelemia jalkojani jalkakylvyssä keskellä päivää. Sain vihdoin aikaiseksi käydä kampaajalla ja lunastin ystäviltäni saamani hierontalahjakortin. Onneksi ehdin, nimittäin vauva syntyi muutaman päivän kuluttua hieronnasta – kenties kipeää alaselkää ja lantiota koskenut käsittely auttoi rentoutumaan myös synnytyksessä, sillä kaikki sujui alle viiden tunnin hyvin mutkattomasti (itse synnytyksessä siis, jälkeisvaiheen verenvuoto olikin sitten oma lukunsa, siitä lisää joskus myöhemmin).
  • Leivoin. Pidemmän aikaa kadoksissa ollut leipomisinspiraatio palasi ja kaivoin yleiskoneen naftaliinista. Leivottua tuli ainakin korvapuusteja, voisilmä- ja dallaspullia, omena- ja kinkkupiirakkaa ja pari kakkuakin ehdin pyöräyttää. Erittäin rentouttavaa puuhaa, vielä kun taustaviihdykkeenä on hyvä äänikirja.

Näiden lisäksi olisin halunnut tehdä rauhallisia metsäkävelylenkkejä, kierrellä kaupoilla ja katsella niitä lukuisia tv-sarjoja, joita katselulistallani on, mutta joita ei ikinä ehdi aloittaa. Uskomatonta kyllä, mutta kahteen kuukauteenkaan ei määräänsä enempää tekemistä mahtunut.

Omalle persoonalleni sopii se, että on riittävästi tekemistä, mutta myös aikaa niille kolmen tunnin päiväunille. Synnyttämään lähtiessä olo olikin kaikkinensa virkistynyt, riittävästi levännyt ja ennen kaikkea valmis, vaikkakin edelliseen postauksen mielialanvaihtelut hieman noita viimeisiä viikkoja varjostivatkin. Äitiysloma on aivan ainutlaatuista aikaa työelämän keskellä, ja en voi olla kuin kiitollinen, että meillä Suomessa on tähän mahdollisuus. Lapsen syntymän jälkeinen aika ei sitten olekaan ollut aivan niin virkistävää, ainakaan fyysisesti, mutta toisaalta, kukapa sitä ylenpalttista rentoutumista loputtomiin jaksaisikaan. 😉