




Siis nyt on elokuusta jäljellä kolmannes, ja meillä on kaikki hankinnat tulevan syksyn ja talven varalle tehty – what is this? Meillä taaperolle tulee ensi kuussa ikää kaksi vuotta ja, niistä jonkinlaisessa liikkuvassa olomuodossa kyseinen herra on viettänyt nyt kaksi välikautta ja yhden talven siinä välissä. Jokaisena niistä olen herännyt tähän hemmetin vaaterumbaan aivan liian myöhään, ja todennut, että kyllä vaan voi nettikaupoistakin vaatteet loppua kesken. Siis ne vaatteet, jotka on todettu edes jollakin tavalla hyviksi ja säänkestäviksi. Tänä syksynä puhkuin tarmoa kerrankin ajoissa ja totesin, että nyt muuttuu ääni kellossa.
Aloitin myyräntyöni ainoalla järkeväksi toteamallani tavalla, eli hankkimalla tietoa Facebookin mammaryhmistä ja äitiyden saralla pätevöityneemmiltä ystäviltäni. Screenshotti toisensa perään tallentui puhelimeeni, koostin listan ja suuntasin ensimmäisenä kirppareille, koska minulla nyt ei vain ole sitä omaisuutta, mikä näiden kaikkien kamppeiden uutena hankkimiseen menisi. Plus ekologisuus. Suurin osa löytyi käytettynä, ainoastaan yhden softshellin ja kengät olen ostanut uusina, ja olen tästä erittäin tyytyväinen! Lisäksi älysin kerrankin toivoa taaperolle myös synttärilahjaksi syys-talvikauden tarpeistoa – käytetään nyt hyväksi vielä nämä oletettavasti viimeiset synttärit, kun tämä ei itse vielä ymmärrä mitä äiti oikein selkänsä takana puuhastelee.
Lasten ulkovaatteet ovat kokonaisuutena yhtä maisterin tutkintoa vastaava kapiitteli, ja täällä Suomen keleissä ei ole ihme, jos menee sormin suuhun, kun silmissä vilisee goretexit, vesipilarit, hankauksenkestot, saumojen pitävyydet ynnä muut. Vau.fi oli koonnut tämän sekamelskan mielestäni melko selkokielisesti yhteen: https://www.vau.fi/tarvikkeet/lasten-vaatteet-ja-kengat/ulkovaatteet-lapsille/
Ulkovaatteet ovat sellainen asia, joissa ei tee mieli pihistää kenkien ohella. On tosi tärkeää, että taapero saa nauttia ulkoilusta kuivana ja lämpimänä, jo siksikin, että oppii nauttimaan ulkona olemisesta. Suomen loskakelit huomioiden kannattaa myös kiinnittää huomiota vaatteen väriin, lukuisista pesuista huolimatta ainakin yksi oranssi kuorihaalari on meillä mennyt polvista niin likaiseksi, ettei taida enää siirtyä taaperolta vauvalle. Tummat värit ja kuosit antavat enemmän anteeksi.
Meillä on erittäin aktiivinen ja joka paikkaan juokseva taapero, joka kuitenkin saattaa istahtaa yhtäkkiä maahan hetkeksi leikkimään autoillaan. Ulkoilemme suunnilleen kerran päivässä, mutta pahimmat sadekelit vietämme kyllä sisällä, oletettavasti myös ne kovimmat pakkaset, kun kyydissä on myös vielä tuolloin rattaissa istuva vauva. Taapero kävelee mielellään ja kovin pitkiä rataslenkkejä emme tee, ennemmin vauva on vaunuissaan ja taapero kävelee vieressä. Hän on myös aika kuumakalle ja hikoilee helposti. Ulkovaatteille suotuisimpina ominaisuuksina pitäisin siis hengittävyyttä, tuulenpitävyyttä ja hankauksenkestoa, vedenpitävä tulee myös tietysti olla ja saumojen oltava kestävät.
Mitä listani sitten piti sisällään:
HAALARIT

- Kuravaatteet (kuten olen saanut oppia, kaikessa, tässäkin asiassa on kannattajakuntansa: haalari vs housut+takki). Meillä jälkimmäinen, koska housut osuivat kirpparilla ensimmäisenä käteen ja viimevuotinen Reiman takki mahtuu edelleen. Ja siis erikseen on vuorilliset ja vuorittomat, koska täällä kyllä sataa varmasti aivan joulukuulle asti. Viime keväältä mahtuvat vielä Jonathanin kuratakki ja – housut vuorillisena, ja ainakin keväällä ne palvelivat hyvin (silloin vieläpä vasta opeteltiin kävelyä ja suurimman osan ajasta taapero makasi levynä maassa, tämä arvio on siis harvinaisen luotettava). Nämä on puettava aina, kun ulkona on edes pieni mahdollisuus lätäkössä istumiseen – se nimittäin käytetään.
- Kuorihaalari (näitä on parikin, viimevuotinen Kuling ja kirppislöytö Reima), menee tällaisena jo hieman viileämpänä päivänä sisävaatteiden päälle ja kerrostamalla pärjää pidemmällekin syksyyn.
- Softshell-haalari tilattiin uutena NameIt:ltä, koska näitä kehuttiin suunnilleen joka ikisessä keskustelunaloituksessa. Vesipilari 8000mm, hengittävyys 3000g/m2/24h, tuulenpitävä ja vahvistetut polvet ja takapuoli. Lisäksi kokonsa puolesta mahtuu vielä viimekeväinen käytetty Ielm, joka vaikuttaa ihan laadukkaalta sekin.
- Toppahaalari saatiin etukäteislahjana isovanhemmilta. Kaksi merkkiä nousi keskusteluissa ylitse muiden: Reima ja Molo. Aivan jäätäviä hintojahan näissä on, kun parhaimmillaan saat pulittaa pari sataa yhden talven yhdestä haalarista, Reimatecin Gotland-haalarille jäi hintaa jäsenklubietujen jälkeen reilu 100e. Ja onhan se kyllä laadukkaan oloinen! Vesipilari on tässä 15000mm (>10 000 Reiman sivujen mukaan soveltuu vaativiinkin olosuhteisiin), hengittävyys 7000g/m2/24h (>7000 korkein taso, sopii aktiiviseenkin menoon), takapuolilämmike ja vedenpitävät saumat sopivat maassaistuskelijalle. Hankauksenkesto 40000 martindalea (>50 000 laskettu erinomaiseksi, mutta luulen kestävän meidän käytössämme).
Haalareissa / takki-housuyhdistelmissä siis ylipäätään on useampaa vaihtoehtoa. Kuorihaalari on nimensä mukaisesti vain ohuehko kuori, jonka alle voi hyvin pukea kerroksia. Alkusyksystä olemme käyttäneet tuulenpitävyytensä vuoksi sisävaatteiden päällä pelkästään. Softshellit ovat sitten astetta paksumpia ja tuulenpitävän ulkokerroksen alla on fleecemäinen kerros, lämmittää siis enemmän kuin kuorihaalari, mutta monihan käyttää pelkkää kuorihaalaria välikauden ajan kerrostamalla alle. Kuori-ja softshellvaatteet siis ovat välikausia (=syksy, kevät) varten. Softshelleissä kiitosta niitti tosiaan NameIt ja kuorivaatteissa ja Polarn o pyret. Toppahaalari on sitten luonnollisesti talveksi. Elloksen kurahaalarit saivat myös kannatusta ja kurahanskoista Cirafin suprafillit.
Erikseen meillä ei ole tarvetta varsinaisesti teknisille takeille ja housuille, koska jos mennään ulos, niin kyllä se haalari kannattaa pukea. Muutoin liikumme sitten autolla kauppaan ja vastaaviin paikkoihin, jolloin riittää pelkkä takki.
MUUT ULKOVAATTEET

- Kevyt tuulitakki (rakastan tätä kirppislöytö-Mikki Hiiri-takkia yli kaiken!)
- Hiukan paksumpi tuulenpitävä kuoritakki (ei mielestäni mikään välttämättömyys, on viime keväältä)
- Toppatakki kauppareissuja ja lyhyitä ulkosiirtymiä ajatellen löytyi kirppikseltä Zaralta.
- Toppahousut ostin Ciraf-merkkisinä (Prisma) niin ikään kirppikseltä. Nämä varmaan menevät varavaatteina, jos vaikka haalari ei ole ulkoilun jäljiltä vielä ehtinyt kuivua.
KENGÄT

Voihan kengät – yksi taaperopukeutumisen perkele. Jos olet onnistunut välttelemään harmaita hiuksia, koska kengät tuntuvat olevan nykyisin yksi oikeanlaisen äitiyden mittareista, saat niitä viimeistään siinä kohtaa, kun tajuat mitä nämä kengät maksavat per laaki. Ja niitähän kuluu. Ystäviäni haastateltuani syksylle löytyi yksi suosikki yli muiden: goretex-lenkkarit. Nämä siis hankintalistalle kumppareiden oheen.
Itse olen katsonut kengät tähän mennessä siten, että lesti on tarpeeksi leveä, varpaille löytyy tilaa ja pohja on joustava. Kenkää on sovitettu aina niin, että testataan koko pelkän pohjallisen kanssa (HUOM jos mahdollista niin kannattaa tehdä tämä niin, että taapero seisoo, jalka pitenee ja levenee, kun sille tulee kuormitusta. Toinen hyvä tapa on pistää taapero seisomaan paperin päälle ja piirtää jalan ääriviivat sovitusta ajatellen) ja sitten kokeiltu jalkaan. Yhdet Reiman Frontierit on tarkoitus laittaa kiertämään, kun ei vain näennäisesti oikeasta koosta huolimatta saatu niitä pojan jalkaan mitenkään (eikä saaneet siis päikyn hoitajatkaan).
Lapsen jalkahan kasvaa hirveää vauhtia, ja mitoituksissa on eroja, joten ihan sokkona ei kannata kenkiä ostaa. Hetki sitten sopivat kengät ovat hetkessä pienet, eli aina kannattaa mitata ennen uusien hankkimista ja myös välissä, jotta havaitsee, jos senhetkiset kengät ovat käyneet liian pieniksi. Kengät olen mielellään ostanut haalareiden tapaan uutena, vaikka kyllähän kirppiksiltä ihan hyviä kenkiäkin varmana löytää. 1.7cm tulisi löytyä uusista kengistä kasvunvaraa ja mahdolliset villasukat ym olisi myös hyvä huomioida ostohetkellä. Täältä https://kaksplus.fi/taapero/lapsen-kengan-koko-nain-valitset-lapselle-oikeanlaiset-kengat/ löytyy hyvin vinkkejä kengänkokoon liittyen!
Meiltä siis löytyy nyt SYKSYLLE seuraavat:
- Reima Patterit (oli jo viime keväälle, mutta kelit muuttuivat sen verran nopsaan, ettei käyttöä tullut)
- Viking goretex-lenkkarit
- Ciraf-kumpparit
- Puma-lenkkarit
Nyt kun taapero jäi kotiin kanssamme, niin olen pohtinut vielä paljasjalkalenkkareiden ostamista kuiville keleille. Minä en niinkään edelleenkään nauti puistoista, joten olemme enemmänkin käppäilleet ympäriinsä ja etenkin metsässä kävelemisestä taapero nauttii. Tykkää siis hirveästi kävellä ylipäätään. Affenzahn-merkin pj-kenkiä on kehuttu hirveästi, joten taidan mennä niitä testailemaan, Tampereella ainakin Ratinan Jesper&Junior myi näitä. Muuten suitsutusta osakseen keräsivät Aiglen kumpparit, mutta nuo Prisman versiot vaikuttivat myös oikein päteviltä. Talvikengistä löysin ylipäätään hirveän vähän vinkkejä, ovat kaikki melko jäykkiä jo tietysti siksi, että pitävät kuivana, joten suosituksia otetaan vastaan! Kengissä on muuten hyvä olla pohjassa ura sitä haalarin/housun lenksua varten, on äärimmäisen rasittavaa olla kaiken aikaa repimässä lahjetta alas kumppareiden tulviessa vettä ja hiekkaa.
TALVEKSI hankittavana siis on vielä:
- vuorilliset kumisaappaat
- talvikengät paukkupakkasille
VÄLIVAATTEET & ASUSTEET

Kerrospukeutumisellahan pääsee tosi pitkälle ja useampi oikeaa materiaalia oleva välikerros on usein lämpimämpikin kuin yksi paksu kerros toppaa. P.o.P:in windfleece on yksi ikuisista suosikeistani toistaiseksi. Meillä on ollut näitä käytettynä saatuna tähän mennessä jokaisessa koossa ja reilun mitoituksen ansiosta 80-senttinen haalari menee vielä tänä syksynäkin (käyttää nyt kokoa 86-92). Menee sellaisenaan niille alkusyksyn keleille ja sitten viileämmällä kuorihaalarin alla hyvin. Ainoa miinus kyseisessä haalarissa on se, että se kerää itseensä jokaikisen kissankarvan kilometrin säteellä. Meillä taapero kulki vauvanakin windfleecessä vaunuissa pitkään ja kantorepussakin viileämmällä hyvä vaihtoehto!
- Merinovillakerrasto
- Merinovillainen kypärämyssy
- Trikoopipoja
- Villapipo
- Talveksi paksumpi kypärämyssy (repii piponsa edelleen pois)
- Kurahanskat (kylmemmille keleille moni suositti kurahanskoissakin kerrostamista merinolapasten kanssa paksumpien topattujen sijaan)
- Perus puuvillahanskoja
- Merinovillasukat
- Merinokauluri
- Paksumpi kaulahuivi talveksi
Polarn o pyretin merinovaatteet ovat ainakin hyväksi todettuja ja laadukkaita. Näitä olen heitellyt kirppiksillä ostoskoriini aina kun on vastaan tullut. Samoin kyseisen merkin ohuet merinosukat ovat olleet hyvät tähän mennessä. Prismassa oli myös House-merkkisiä merinokypärämyssyjä, en huomannut katsoa oliko muutakin! Metsolan merinopipoja kehuttiin useassa keskustelussa.
Minähän en itseäni minään lastenvaatemaisterina pidä, mutta jos nyt kuitenkin saan omat vinkkini vielä pistää jakoon liittyen lähinnä siihen, miten saisi hankittua kaiken tarpeellisen joutumatta perikatoon:
- Eniten käytettyyn kannattaa panostaa. Jos tulee puistoiltua paljon, niin kannattaa satsata siihen tekniseen ja paikkavahvistettuun talvihaalariin, mutta ehkä kauppareissuilla menisi sitten edullisempikin takki. Jos tiedät, että menette sadekelillä mieluummin Hoplopiin kuin kuralammikoita metsästämään, ei ehkä kannata pistää satasia niihin kaikkein teknisimpiin sadevaatteisiin.
- Tori.fi ja Facebook-kirpputorit kannattaa hyödyntää! Säästö voi olla erittäin suuri. Myös normikirppiksille kannattaa suunnata, lastenvaatekirppiksiä on hirveä määrä ja sieltä kyllä löytää, jos jaksaa etsiä eikä tarve ole heti nyt.
- Pyydä synttäri – tai joululahjaksi. Toppahaalari on yksinään jo melko kallis, mutta vaikkapa lahjakortteja tai pientä avustussummaa voi mielestäni pyytää.
- Jos olet oikein fiksu, shoppailet seuraavan kauden vaatteet edellisen kauden loputtua aleista. Kenkiä ei ehkä kannata, kts kohta jalan kasvu.
- Yhden kauden päätyttyä kannattaa kirjata johonkin ylös, mitä arvelee sopivan vielä tulevanakin syksynä / keväänä ja sovittaa sitten kauden alussa. Itse en esimerkiksi tajunnut, että tuo Ielmin softshell olisi mahtunut nytkin vielä aivan hyvin ja nyt näitä on sitten kaksi.
- Jos mahdollista, lapsilisästä voi laittaa vaikka kympin kuussa sivuun. Sillä saa kustannettua sitten jo kahdet kengät vuodessa.
- Muista että kaikkea ei ole pakko ostaa ja voi katsoa myös tarpeen mukaan, mitä tarvitaan. Jokaista välikausivaatteeksi tituleerattua ei ole pakko siis hankkia, ja aivan hyvin voi mennä alkusyksyn vaikka tavallisilla lenkkareilla ja siirtyä sitten suoraan paksumpiin kenkiin. Kumisaappaat ovat kuitenkin aika hyödylliset kengät ja niihinkin saa paksummilla sukilla lämpöä pidemmälle syksyyn.
- Hyödynnä vaateasioista enemmän tietävien vinkit, niin ei tarvitse tehdä hutiostoksia. Olen huomannut, että tietyt merkit tietyissä vaatetarkoituksissa pitävät pintansa kaudesta toiseen ja hyviä vinkkejä löytyy myös halvempien merkkien valikoimaan liittyen!
- Hyvä vaatehuolto pidentää vaatteen käyttöikää ja osan roposistaan voi saada takaisin, jos myy hyvin pidetyn vaatteen eteenpäin.
NÄIN! Enpä olisi uskonut, että kirjoittaisin lastenvaatteisiin liittyvää postausta ihan heti blogiurallani, mutta tässä sitä ollaan. Nämä asiat kuitenkin ovat sellaisia, jotka pohdituttavat monia ja ajattelin sitten laittaa oman lusikkani soppaan tässäkin. Toivottavasti tästä oli apua jollekin samassa suossa tarpovalle! 🙂