Kiinteiden aloittaminen

Vauva täyttää pian 6kk, eli tästä kiinteisiin hiljalleen siirtymisen merkkipaalusta on jo pari kuukautta aikaa. Esikoisen kohdalla olin kiinteisiin siirtymisestä pihalla kuin lumiukko – miksei missään voinut olla tarkkoja millilitran tarkkoja ohjeita niiden pikku hiljaa lisäilet määriä sen mukaan mikä hyvältä tuntuu – tyyppisten ohjeistusten sijaan. Tämän toisen kohdalla olin, aivan yhtä pihalla. Miten kaiken voikin unohtaa reilussa vuodessa näin totaalisesti!? Ei muuta kuin jälleen kerran Google laulamaan. Onneksi toisen lapsen kohdalla on sentään huomattavasti vähemmän neuroottinen noin niinkuin kaikesta, ja ainakin tämä alku on sujunut hyvin rennosti. Ehkä vähän liiankin, kun alkuun unohtui välillä parikin päivää välistä, ettei maisteltu mitään, ja ensimmäinen kuukausi mentiin hyvin pitkälti lusikankärjellisissä. Siinä missä esikoinen hiffasi syömisen idean melkein heti, tämä kuopus vain kolasi kaiken pihalle ja nauroi päälle. Tai sitten se oli hänen mielestään vain hyvä läppä.

No miten meillä sitten aloitettiin ja edettiin?

Ensimmäiset viikot tosiaan vain maisteltiin. Tein porkkana- ja bataatti-kukkakaalisoseet itse ja sitten totesin, että ei, minulla ei todellakaan ole aikaa tähän enää. Siitä asti on ostettu kaupasta, kunnes nyt tulin laskeskelleeksi sitä euromäärää, joka näihin purkkeihin tulevan puolen vuoden aikana uppoaisi, ja päädyin siihen, että sitä aikaa nyt vain on löydyttävä. Neuvolasta saatiin Tampereen kaupungin taulukko kussakin iässä annettavista ruoka-aineista, kiinnitin sen jääkaapin oveen ja aloin ruksia maisteltuja makuja. Näin pysyy jotenkin kärryillä siitä, mitä on jo kokeiltu ja muistaa ainakin yrittää laajentaa makupalettia. Ensimmäiset viikot siis annettiin ihan maisteluannoksia, eli puolikasta teelusikkaa kerran pari päivässä.

http://www.tampere.fi > Imeväisikäisen ruoka

Siinä 5kk rajapyykin tultua täyteen tajusin, että monestihan ne yösyötöt vähenevät, kun vauva saa enemmän mahantäytettä kiinteistä – johan löytyi oikea motivaattori tähänkin touhuun meikäläiselle! 6kk ikään astihan maito on edelleen pääasiallinen ravinto ja viimeistään puolen vuoden iässä kiinteät olisi hyvä aloittaa, mutta korvikevauvoille suositellaan kiinteiden aloitusta jo 4kk iästä alkaen.

Noin 4.5kk ikäisestä alkaen aloin siis päämäärätietoisesti kasvattaa sekä määriä että ruokailukertoja. Ensin mentiin viikon verran niin, että sai ruokalusikallisen kasvissosetta lounaalla ja saman verran hedelmäsosetta päivällisellä. Näin mentiin pari viikkoa niin, että kokeilin muutaman päivän välein menisikö hieman enemmän, tyyliin 2 ruokalusikallista – 1/3 pilttipurkkia. Vauvantahtisuus lienee tarkkoja ohjeita rakastavan kohdalla yksi kirotuimmista termeistä, mitä vauvanhoitoon tulee – en tiedä mitä vauvakuiskaajia muut ihmiset ovat, mutta itse tunnun olevan edelleen aika kujalla siitä, mitä vauvani tahtoo. No, niin kauan kuin hän söi hymyssä suin, ajattelin, että tuskin tässä nyt ainakaan kovin paljon metsään mennään.

5kk kohdalla aloitetaan viljat. Tarkan markan naisena keitin tietysti ensin samaa puuroa kuin meille muillekin. Vauva kakoi tukehtumisen partaalla ja sittenpä marssittiinkin jo tutulle ja turvalliselle Piltti-puuro-osastolle. Puuro aloitettiin ensin iltaan, alkuun 1-2tl, sitten ihan sen mukaan mitä alas meni. Puuro alkoi alusta asti upota hyvin, ja taisin nostaa määrää noin teelusikallisella illassa, sekaisin siis puuroa ja hedelmä-/marjasosetta. Nyt viikkoa vajaa 6kk iässä menee noin desi puuroa ja sosetta yhteensä. Tässä samaan aikaan lounaan ja päivällisen ruokamäärät ovat nousseet niin, että lounaalla menee purkillinen liha-kasvissosetta tai puoli purkkia lihasosetta ja puoli purkkia hedelmäsosetta, ja illalla sama setti. Viime viikolla aloitin puuron sitten myös aamuun. Alle 6kk ikäiselle suositellaan antamaan maito ensin ja sitten vasta soseet, jotta varmistetaan se, että maitoa menee tarpeeksi. Meillä nuo ovat menneet hieman lomittain siten, että esimerkiksi klo 10 on saanut maidon ja klo 11 soseen, ei siis aivan peräjälkeen ihan siksi, että yleensä tuossa välissä pitää tehdä jotakin taaperon hyväksi. 😀

Suunnilleen siis näin:

  • 4-4.5kk: Lusikankärjellisiä eri makuja, noin 3 kertaa peräkkäin samaa ja sitten uutta. Parin viikon jakson lopulla teelusikallinen päivällä ja toinen illalla.
  • 4.5-5kk: Alkuun ruokalusikallinen kasvissosetta lounaalla ja sama määrä hedelmäsosetta päivällisellä. Makujen suhteen sama kuin aiemmin. 2-3 päivän välein annoin hieman, noin 0.5-1 rkl, enemmän kuin edellisellä kerralla niin, että 5kk iässä meni 1/3 purkillista lounaalla ja toinen samanmoinen päivällisellä.
  • 5-5.5kk: Lounaalla ja päivällisellä noin 1/2 purkillista sosetta, ensimmäisen viikon ajan annoin lihasosetta lounaalla ja hedelmää/marjaa päivällisellä. Seuraavalla viikolla annoin molemmilla aterioilla samaa lihasosetta ja tarvittaessa hedelmää päälle. Iltapuuro aiemmin mainitulla tavalla ensin viikon ajan ja sitten aamupuuro mukaan.

Ruokailuajat ovat meillä seuraavanlaiset noin suunnilleen: 07 aamupuuro, 11 lounas, 17 päivällinen ja 19 iltapuuro ja nämä siis ovat muodostuneet ihan taaperon ansiosta. Maitoa saa suunnilleen 06, 09, 13, 16, 19.30 ja sitten yösyötöt 23 ja 03 karkeasti.

Meillä ruokailua on helpottanut se, että saatiin tuolla 5kk neuvolassa lupa lyhyiksi ajoiksi istuttaa syöttötuoliin, jossa kyllä varsin tyytyväisenä pienen tuen avulla istuu ruokailun ajan. Muutenkin tuntuu mukavalta, kun vauvakin saadaan osaksi yhteisiä ruokahetkiä, vaikkakin tällä hetkellä vauvan syöttäminen täytyy tehdä joko ennen tai jälkeen oman syömisen. Sinänsä kyllä tuntuu, että paletissa on taas muutama liikkuva osanen lisää, kun tosiaan se vauvan ruokailu on nyt muutakin, kuin pelkkää tuttipullon pitelyä. Onneksi vauva on aika hyvin mukautunut yleiseen taaperon sanelemaan päivärytmiimme, ja on hereillä silloin kun muutkin syövät. Olisi aika hankalaa, jos vauvan ruokailut olisivat vielä erillisiä hetkiään kaiken muun lisäksi, kun tuntuu, että taaperonkin kanssa saa olla koko ajan valmistautumassa syömään tai siivoamassa edellisen syömisen jälkiä. Innolla odotan sitä, kun sormiruualla sotkeminen alkaa – nyt jo tuntuu siltä, että syömisen jälkeinen jälkien siivoaminen vie aivan tuhottomasti aikaa. 😁

Kaiken kaikkiaan kiinteiden aloitus on siis soljunut varsin mukavasti ja kenties se tuntuu siltä siksi, etten kerta kaikkiaan tämän toisen kohdalla ehdi stressata kaikesta! Esikoisen kohdalla panikoin jotenkin kovasti niitä ruokamääriä, ja onneksi tämän kuopuksen kohdalla sitä vain luottaa paremmin siihen, että kyllä se vauva sitten ilmoittaa tavalla tai toisella, kun menee mönkään. Pätee oikeastaan kaikkeen muuhunkin! Esikoisen kohdalla stressasin itseni kuoliaaksi, jos en ollut kaiken aikaa viihdyttämässä tätä, ja tämän toisen kohdalla, no, jos hän näyttää viihtyvän omissa touhuissaan leikkimatolla, en suinkaan änkeä sinne häiritsemään, vaan keksin kyllä tapoja hyödyntää tuon hetken.

Nyt viljojen aloituksen myötä muutaman päivän on vaivannut ummetus, ja annettiinkin tänään iltapuuron seassa teelusikallinen mallasuutetta. Viime yö meni selkeästi mahavaivoja itkiessä, ja maha on kovalla. Aamupuuron jätin tänään antamatta ja neuvolan ohjeiden mukaan kokeillaan nyt tosiaan tuota mallasuutetta, pientä vesihörppyä aterian päälle, pierujumppaa ja jos nämäkään eivät auta, niin Levolacia seuraavaksi.

Valmisruokien ja itse tehtyjen soseiden hintaeroista ajattelin kirjoitella blogini instagramiin tässä lähiaikoina, joten otahan tili seurantaan!

Ihana täytekakku – amatöörileipurin vertaisvinkit

Olen aina pitänyt täytekakuista, mutta pitänyt niiden tekemistä erittäin kaukana omasta osaamisalueestani. Esikoiseni nimiäisiin noin puolitoista vuotta sitten oli kuitenkin täytekakku saatava, ja silloin päätin tarttua härkää sarvista. Eihän se nyt voi olla mitään rakettitiedettä, vai voiko? No ei voi. Minä en ole mikään polvenkorkuisesta saakka leiponut hiivapeukalo, vaan oikeastaan vasta kuluneen parin vuoden aikana olen alkanut harrastaa leipomista ja makeita herkkuja hieman enemmän. Jos siis minäkin onnistuin, niin varmasti onnistut sinäkin.

Nämä ohjeet on koottu useammasta eri lähteestä ja näiden avulla sanoisin täytekakun tekemisen olevan melko pomminvarma suoritus.

KOKO

Kakun koko on arvioitavissa helposti seuraavasti (ohje: kinuskikissa.fi), senttimetrit ovat siis pohjan / kakkuvuuan halkaisijoita. Itse tykkään tehdä yleensä korkeampia kakkuja, ja olen tehnyt niin, että esimerkiksi 15cm vuokaan teen 3 kananmunan pohjan jne.

  • 2 munaa = 6-8 hlö = 15 cm
  • 3 munaa = 9-11 hlö = 18-20 cm
  • 4 munaa = 12-15 hlö = 22-24 cm
  • 5 munaa = 15-18 hlö = 24 cm
  • 6 munaa = 18-20 hlö = 26 cm
  • 7 -8 munaa = 21 – 24 hlö = 26-28 cm

POHJA

Pohjan suhteen noudatan ns. 0.7-ohjetta, joka kuuluu seuraavasti:

  • kananmunien määrä = kakun koko, punnitse rikotut kananmunat keittiövaa’alla
  • sokeria 70% kananmunien painosta
  • jauhoja 70% kananmunien painosta (parhaan tuloksen saa, jos jauhot jatkaa vielä niin, että käyttää 30% peruna- ja 70% vehnäjauhoja, gluteenittoman pohjan voi tehdä pelkillä perunajauhoilla)
  • ESIM. 3 kananmunaa painavat noin 175g, sokerin ja jauhojen määräksi tulee siis 0.7 x 175g = 122,5g ja jauhot jakaantuvat vielä siten, että vehnäjauhoja tulee 0.7 x 122.5g = n.86g ja perunajauhoja loput tästä eli n. 36g.
  • 1 tl leivinjauhetta
  • voitele ja korppujauhota vuoka (tai käytä vuokasprayta, jonka kanssa en ole jauhoja käyttänyt, jauhottaa voi myös perunajauhoilla)
  • PME-vuuat (myydään ainakin kaikissa leivontakaupoissa, mutta käsittääkseni myös ihan Citymarketeissa) ovat kakkujen tekemiseen parhaita (HUOM! Älä pese tiskikoneessa, vuuan pinta menee pilalle), mutta tavan irtopohjavuoka toimii myös.
  • vaahdota munat ja sokeri noin 15min ajan vaahdoksi, sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahtoon (välttääksesi klimppejä) ja kääntele jauhot esim. nuolijalla kevyesti vaahdon sekaan (älä vaivaa tai käytä kovin voimakkaita otteita, tämä aiheuttaa vaahdon lässähtämisen ja kuohkeuden menettämisen)
  • paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 35 – 40 minuuttia, tarkasta kakun kypsyys tikulla (taikinaa ei pitäisi kypsään pohjaan jäädä)
  • anna jäähtyä ja kumoa jäähtyneenä, säilytä jääkaapissa täyttämiseen asti (voi myös hyvin pakastaa)

TÄYTTEET

Moussetäytteet lienevät kaikkein helpoimpia ja variaatiomahdollisuuksia on runsaasti. Yhteensopivia yhdistelmiä on lukuisia, ja perussääntönä voi noudattaa sitä, että makupareista toinen on selkeästi makeampi ja toinen vähemmän makea / hapan. Itse käytän usein valkosuklaamoussea toisena ja marjamoussea toisena, myös sitruuna sopii valkosuklaan kanssa ja näitähän on niin paljon kuin mielikuvitus vain antaa myöden. Suklaakakut teen yleensä erikseen suklaakakkupohjaan, mutta tavan maitosuklaastakin voi tietenkin moussen tehdä. Yhdistelmiä on siis lukuisia: mustikka-vanilja, vadelma-valkosuklaa, mansikka-vanilja, valkosuklaa-sitruuna, passionhedelmä-vanilja, mango-valkosuklaa ja niin edelleen.

Kuten sanoin, teen itse yleensä korkeita kakkuja, joissa on kolme täyteväliä. Koska sokerikakkupohja on itsessään melko makea, käytän yleensä vähemmän makeaa täytettä kahteen väliin ja makeampaa täytettä yhteen väliin. Esimerkiksi valkosuklaa-sitruunaa tuli esimerkkikakkuuni yksi täyteväli ja vadelmamoussea kaksi täyteväliä.

Seuraavat mousseohjeet ovat adabakes-instagramin (instagram.com/ada.bakes) kohokohdista ja näitä olen käyttänyt kerta toisensa jälkeen hyvin lopputuloksin:

Valkosuklaamousse

  • 2.5dl kermaa vaahdotettuna
  • kääntele sekaan 200g vaniljatuorejuustoa (tai tavallista + vajaa tl vaniljasokeria)
  • sulata mikrossa tai vesihauteessa 1 – 1.5 levyä Pandan maitosuklaata
  • siivilöi sekaan 2 rkl vaniljakreemijauhetta

Marjamousse

  • 2.5dl kermaa vaahdotettuna
  • 200g vaniljatuorejuustoa
  • 200g marjoja (tai mitä tahansa, passionhedelmää, mangososetta jne)
  • 2.5rkl vaniljakreemijauhetta

Mikäli haluaa oikein korkeat täytevälit, voi tehdä myös tupla-annoksen jompaa kumpaa moussea, mutta esim. tällä reseptillä tein sekä vadelma- että valkosuklaamoussea esimerkkikakkuuni vain yhdet satsit, ja kolmen täytevälin kakulle tuli korkeutta noin 9cm. Hommaa nopeuttaakseni vatkaan ensin kaikki kermat ja lisään kaikki tuorejuustot ja sitten vasta jaan eri kulhoihin haluamallani tavalla (2/3 vadelmaa ja 1/3 valkosuklaata varten nyt esimerkkinä).

Vaniljakreemijauhe toimii tässä siis moussen jämäköittäjänä ja on vastine liivatteelle, mielestäni tulee mukavampi koostumus ja on yksinkertaisempaa käyttää.

Olen tykästynyt käyttämään pelkästään Pandan suklaita leivonnassa, koska ne toimivat vallan hyvin, jotkin leivontasuklaat saattavat toimia hieman eri tavalla, mutta kokeilemalla oppii ja harva suklaa nyt varmastikaan kakkua varsinaisesti pilaa.

KOKOAMINEN

Itse tykkään tehdä kakun kolmen päivän kuluessa, joista ensimmäisenä paistan pohjan, toisena täytän ja kolmantena kuorrutan ja koristelen (ja tarjoilen).

Kakkupohjan voi tosiaan tehdä myös pakkaseen valmiiksi, ja säilyvät siellä jopa 4kk (anninuunissa.fi). Kakkupohjan leikkaaminen on itse asiassa kohmeisena helpompaa, ja sen voi laittaa hetkeksi pakkaseen ennen leikkaamista joka tapauksessa. Kolmen täytevälin kakkupohja leikataan siis neljään osaan, terävällä veitsellä vaakatasossa. Ja huom, ei ole maailmanloppu, jos kakkupohja murenee hieman tai menee rikki, pohjan voi kasata täytteen päälle vaikka paloista ilman, että kukaan huomaa sitä syödessä!

Kakun kokoaminen on helpointa toteuttaa suoraan pahvisen kakkulautasen päälle, siis sen, josta kakku tarjoillaankin. Siistin lopputuloksen saamiseksi reunakalvot ovat aivan ehdottomia (saa leipomiseen erikoistuneista liikkeistä, kuten Confetti, josta näitä voi myös tilata kotiin).

Reunakalvot
Olen aika suurpiirteinen kokoaja, mutta reuna on tasainen. Moussevälien epätasaisuutta nyt ei sinänsä edes huomaa syödessä.
  • Kakku kannattaa koota siinä järjestyksessä, kuin se kumoamisen jälkeen on (epätasaisin pinta pohjaksi)
  • Aseta pohjakiekko tarjoilualustalle ja laita reunakalvo sen ympärille, kiinnitä reunakalvo jämäkäksi kalvon ulkopuolelta esim. teipillä.
  • Kostutukseen käytän itse maitoa, jonka seassa on 1tl vaniljasokeria, mutta mikä tahansa neste sopii. Noin 2dl lasi maitoa riittää esimerkkikakkuni kostutukseen, eli noin 0.5dl per kiekko (voi myös hieman vähentää alemmista kerroksista, koska niiden päälle tulee enemmän painoa, mutta toimii ihan tasan jaettunakin kyllä). Tykkään kostuttaa kakkupohjan runsaasti, koska mikään ei ole kamalampaa, kuin kuiva kakku. Muista kostuttaa aivan reunoja myöten.
  • Kostutuksen jälkeen levitä ensimmäinen moussekerros ja tasoita esim. lusikalla
  • Jatka näin kunnes olet asettanut päällimmäisen pohjakiekon ja kostuta vielä sekin
  • Laita kakku tekeytymään jääkaappiin, peitä kelmulla

KUORRUTUS

Kuorruttamiseen on runsaasti erilaisia tapoja aina tavan kermakuorrutteesta aina marenkivoikreemiin saakka, myös nakukakut eli naked caket ovat olleet viime aikoina muodissa, niihin ei tule kuorrutusta lainkaan. Kermakuorrutettu kakku lässähtää näistä kenties helpoiten ja kannattaa myös täyttää vasta juuri ennen tarjoilua. Voikreemistä tehty kakku sen sijaan säilyy hyvinkin koristeltuna jääkaapissa 1-2 päivää ja marenkivoikreemin avulla saat kaikkein tasaisimman lopputuloksen kakkuraappaa käyttäen.

Ensimmäisen kerroksen jälkeen
Toisen kerroksen jälkeen

Itse tykkään kenties eniten tuorejuusto-voikreemistä, jolloin kuorrute on pysyvä ja sen voi tehdä hyvin edellisenä päivänä, mutta tuorejuusto keventää lopputulosta hieman.

  • 150g huoneenlämpöistä (suolatonta) voita
  • 5dl tomusokeria
  • 200g tuorejuustoa ja 1tl vaniljasokeria

-> vaahdotetaan voi ja 2.5dl sokeria, jonka jälkeen sekaan tuorejuusto, ja puoliteholla vatkaten lisätään loput sokerit, vatkataan kunnes kreemi kiiltää

Tavallinen voikreemi siis ilman tuorejuustoa:

  • 250g (suolatonta) voita
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 8 dl tomusokeria
  • 2 rkl vettä

-> notkistetaan pehmennyt voi vatkaimella ja lisätään vaniljasokeri, lisätään tomusokeria 0.5dl kerrallaan, lisätään lopuksi vesi ja vatkataan vielä hetki

Voi tekee sen, että kuorrute jää väkisinkin hieman kellertäväksi, joten keltaisuutta kannattaa (niin halutessaan) taittaa valkoisella pastavärillä tai 1-2 tipalla violettia pastaväriä (varovasti hammastikun kärjellinen kerrallaan, vetää todella nopeasti siniseksi). Pastavärit ovat parhaita siksi, etteivät ne vaikuta kreemin koostumukseen, nestemäiset elintarvikevärit saattavat ainakin isommissa määrin löystyttää alkuperäistä koostumusta. Tässä kohtaa voit värjätä kreemin siis muutenkin, jos et valkoista halua ja edelleen suosittelen pastavärejä siihen.

Ota kuorrutusta vaille valmis oleva kakku vasta nyt jääkaapista ja poista reunakalvo varovasti. Levitä ensin kakun päälle murujenpitokerros, eli ohut kerros tekemääsi kuorrutetta ja laita se sitten takaisin jääkaappiin vielä puoleksi tunniksi (myös pakastin käy lyhyemmäksi aikaa, jos on kiire). Tämän jälkeen varsinainen kuorrutus, jonka apuna kannattaa käyttää palettiveistä (löytynee isommista marketeista, mutta ainakin tuolta Confetista). Ammattimaisimmat leipurit käyttävät lisäksi pyörivää kakkutarjotinta ja raappaa reunojen tasoittamiseen, mutta palettiveitsellä pääsee kyllä hyvin alkuun. Kuorruttaminen kannattaa aloittaa kakun päältä, vetää kuorrutetta hieman yli reunojen ja tasoittaa sitten reunat kakkua samalla pyörittämällä. Palettiveistä kannattaa puhdistaa vähän väliä, ja jos kuorrute on kovin paksua, voi kuumalla vedellä huuhtelu helpottaa kuorrutteen tasoittamista. Itse yleensä laitan tässä kohtaa vielä kertaalleen kuorrutetun kakun jääkaappiin ja tasoittelen viimeisen kerran ohuelti ennen koristelua. Kuorruttamista on vaikea selittää, suosittelen katsomaan pari videota youtubesta aiheeseen liittyen!

LOPUKSI:

  • parhaan lopputuloksen saat, kun käytät suunnilleen samanlämpöisiä aineksia (kananmunat, voit, tuorejuustot ym kannattaa ottaa hyvissä ajoin huoneenlämpöön)
  • kinuskikissa ja anninuunissa ovat kullanarvoisia sivustoja, hait sitten mitä tahansa leipomiseen liittyvää tietoa, myös adabakes-tilin kohokohdissa on runsaasti videoin varusteltua perustietoa leipomisesta ja kakuista, ehdoton lempitilini, kun haluaa simppelit ja varmat ohjeet!
  • jos kuorrutus menee hieman mönkään, voit aina peittää huonot kohdat koristeilla
  • kokeile rohkeasti ja kutsu ystäviä kakkukahville, opit nopeasti mitä kannattaa tehdä ja mitä ei, ja harvoin kakku menee oikeasti niin pilalle, etteikö sitä voisi ainakin itsekseen herkutella!

Helppo kesäjälkkäri x 3

Syksyisin on ihana tunnelmoida lieden ääressä punaviinilasillisen kera ruokia antaumuksella haudutellen ja yksityiskohtia hioen. Kesällä sen sijaan meistä jokainen keksii varmasti mielekkäämpääkin tekemistä, kuin hillua tunti tolkulla köökissä. Makeaa on toki silti saatava tasaisin väliajoin, eihän kesä tähän faktaan poikkeusta tee, kenties jopa päinvastoin!

Rakastan marjojen, marengin ja kerman yhdistelmää niin paljon, että voisin syödä näitä kolmea (yhdessä ja erikseen) vaikka läpi kesän! Kaikkein parasta tässä yhdistelmässä on se, että ainekset löytyvät hyvin pitkälti keittiön kaapeista, eikä aikaakaan kulu juuri lainkaan. Ainakaan, jos et päätä vatkata marenkia käsin, kuten eräs ystäväni taannoin teki ja sadatteli myöhemmin jälkiruuan eteen näkemäänsä vaivaa.

Mutta tässäpä tulee, kolme marenkista unelmaa helppousjärjestyksessä:

Kermavaahtoa, marjoja ja marenkia.

Tästä jälkiruuasta ei ole edes kuvaa, en ehtinyt napata ennen kuin se katosi jälkiruokakulhoista parempiin suihin. Tämän helpommaksi ei oikein voi mennä:

  • Valmista marenki Turkulaisen kesärullan ohjeella (kts seuraava kohta).
  • Vispaa kerma.
  • Lisää marjat ja murustele marenki sekaan. VALMIS!

Turkulainen kesärulla

Marenki:

  • 4 valkuaista
  • 2-2,5 dl sokeria
  • 2 tl maissitärkkelystä tai perunajauhoa
  • 1 tl valkoviinietikkaa

Täyte:

  • 250 g marcarponejuustoa
  • 2 dl kermaa
  • sokeria
  • vaniljasokeria
  • tuoreita mansikoita paloiteltuna

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri erissä sekaan. Lirauta joukkoon etikka ja tärkkelys. Levitä massa ohueksi levyksi uunipellille (VINKKI: öljyä leivinpaperi kevyesti). Paista levyä 175-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia, mutta tarkkaile loppuvaiheessa, ettei marenki pala. Anna kypsän tortun jäähtyä ihan pieni hetki ja irroita se sitten varovasti leivinpaperista.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sekaan mascarpone ja sokeria maun mukaan. Lisää joukkoon mansikanpalat. Levitä täyte marenkilevylle ja kääri torttu kasaan. Koristele taitojesi mukaan, nauti kuohuvan kera.

Ohje: http://ruokahommia.blogspot.com/2013/06/turkulainen-kesarulla.html

Sain reseptin aikanaan ystävältäni, ja tämä jos jokin on takuuvarma jälkkäri kesäpöytään, testattu useaan eri otteeseen. Itse olen jättänyt mascarponen kokonaan pois ja toimii erittäin hyvin niinkin!

Marenkitorttu

Pohja:

  • 3 kananmunaa
  • 1.5 dl sokeria
  • 1.5 dl vehnäjauhoja
  • 1.5 tl leivinjauhetta

Paista voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa noin 15-20min (pohja on kypsä, kun grillitikkuun ei jää taikinaa). Tämä ohje on siis 1.5-kertainen, voit myös tehdä yksinkertaisena (2 munaa, 1dl sokeria, 1dl vehnäjauhoja, 1 tl leivinjauhetta) 2 pohjaa.

Kostutukseen n. 1 dl maitoa, jossa 1 tl vaniljasokeria.

Täyte + kuorrute:

  • 4dl vispikermaa
  • Marjoja
  • Italialaista marenkia (kuumenna 1dl vettä ja 2.5 dl sokeria kattilassa 120-asteiseksi, lisää ohuena nauhana 4 kovaksi vaahdoksi vatkatun valkuaisen sekaan kovalla teholla. Sekoita kevyemmällä teholla, kunnes marenki on huoneenlämpöistä. Värjää halutessasi esim. pienellä määrällä mustikkaa ja pursota.)

Marenki saa jähmettyä jääkaapissa sillä välin, kun leikkaat torttupohjan kahtia ja levität väliin kermaa. Kuorruta koottu kakku lopulla kermalla, pursota tyylivapaasti päälle kermakoristeita ja ripottele pensasmustikoita, lopuksi pursota marenki. Torttupohjia voi myös pakastaa tai ostaa valmiina, myös marenkeja löytyy kaupoista, jolloin aikaa ei kulu juuri lainkaan.

Siinäpä niitä, herkullista juhannusta! 🙂

Taasko pitää lounasta kokata – muutama lounasvinkki.

Eilen oli jatkuva nälkä, ja jääkaapilla tuli ravattua useampaan otteeseen. Siinä iltaruokaa suunnitellessani sitten aloin listata päässäni, että mitäs sitä olikaan tullut päivän mittaan syötyä: maitorahka, 2 kauraleipää päällisillä, lihapasteija, puolikas voisilmäpulla, Elovena-välipalajuoma ja kaksi Weetabixia (kyllä, näitä oli pakko ostaa, kun yhtäkkinen himo iski!). Ja sitten iltaruuaksi upposikin kaksi hodaria, lohkoperunoita ja salaattia, eikä tehnyt edes tiukkaa.

Omat ateriavälit venyvät nykyisellään välillä pitkiksikin, kun ne tulisi osata ajoittaa vauvan ruokailujen, unien ja kaikenlaisen muun niskavuorelaisen toiminnan lomaan. Iltaruuan syömme melko myöhään, vasta siinä kahdeksan maissa, joten kunnon lounas on melkeinpä elinehto, ellei sitten halua napostella kaikenlaista ravintoköyhää nälänsiirtäjää joka välissä.

Vaikka ruuan laitosta pidänkin, en kuitenkaan voi sietää väkipakolla kokkaamista, etenkään silloin jos on jo valmiiksi nälkä. Päivisin on kyllä muutakin tekemistä kuin seistä lieden ääressä. En myöskään jaksa syödä samaa ruokaa kovin montaa päivää putkeen, ainakaan niin että söisin sitä sekä lounaalla että päivällisellä. Siispä lounaan tulee valmistua helposti ja nopeasti, olla riittävän täyttävä ja sisältää tarpeeksi variaatiomahdollisuuksia – ja olla tietysti hyvää. Äitiyslomalla ollessani olen paininut tämän asian kanssa alusta saakka, ja nyt lisähaastetta tuo korona – aikaisemmin kun oli helppo lähteä lounastreffeille paistinpannua pakoon. Enkä varmasti ole ainoa, etenkin nyt kun etätyöskentelystä on tullut arkea osalle ihmisistä.

Tässäpä muutama minun suosikkilounaani, olkaapa hyvät:

Paistetut perunat. Olen tosiaan iso perunafani, ja lohkopottujen ohella paistetut perunat ovat ikiaikaisia lemppareitani. Yleensä keittelen valmiiksi pilkotut perunat edellisiltana valmiiksi (on ihan suositeltavaakin paistaa ne kylminä, eivät muussaannu) ja pilkon kasvikset omaan rasiaansa, jotta voin nälkäkiukun kiristämänä vain sutaista kaiken pannulle ja odotella valmistumista.

Toimii myös loistavana jääkaapintyhjennysruokana, tästä kai pyttipannukin on alkunsa saanut. Sipulia, paprikaa, tomaattia, yrttejä ja niitä perunoita.

Pelkällä perunalla kun nyt ei kovin pitkälle pötki, niin on ihan suositeltavaa lisätä jotakin proteiinia oheen. Tässä on kaverina kanaa, mutta myös munakokkeli on äärimmäisen sopiva yhdistää paistinpottuihin. Rakastuin paistetun perunan, paprikan, sipulin ja munakokkelin yhdistelmään tamperelaisen Café Pispalan brunssin ansiosta, toimii!

Paistettu riisi. Riisinkin voi (=kannattaa) tehdä edellispäivänä jääkaappiin odottelemaan, ja jos kasviksetkin ovat valmiiksi preparoituna niin aina parempi.

  • Paista öljyssä kasvikset (tomaatti, sipuli, paprika, suikaloitu kaali, suikaloitu porkkana). On muuten suolivaivaisen unelmakombo tämä – onneksi kotioloissa kaasunmuodostuksella ei ole niin väliä.
  • Lisää kylmä riisi ja 1 rkl voita pannulle.
  • 1-2 rkl soijakastiketta, 1 rkl kalakastiketta, 1 rkl riisiviinietikkaa, 1 tl sokeria, sekoittele, anna riisin ottaa hieman väriä.
  • Lopuksi siirtele riisit pannun sivuille, lisää 1 rkl voita keskelle, kaada kaksi rikottua kananmunaa ja sekoittele riisin sekaan kokkeliksi.
  • Purista päälle limen mehu ja nauti.

Uunimunakas. Jostain kumman syystä en oikein pidä munakkaista, mutta näin uunimuodossa ne ovat ihan ok. Tulee mieleen ihan lentokoneruoka, jota siis rakastan. Vielä kun jostain saisi sellaisia lentokoneruuan tarjoiluun käytettäviä pieniä foliovuokia niin lounashetki olisi täydellinen.

  • Jälleen kerran, valitse haluamasi kasvikset. Kaikki edellisissä ruuissa luetellut sopivat hyvin. Myös jauheliha sopii tähän, tai vaikkapa nakit.
  • Kahdelle hengelle riko 4 kananmunaa, sekoita joukkoon noin 1/2 dl maitoa, lisää kulhoon kasvikset/liha.
  • Mausta haluamallasi tavalla ja kaada voideltuun uunivuokaan.
  • Paista 200’C kunnes kypsää (riippuu vuuan koosta), anna vetäytyä hetken.

Uuninakkimunakas, myös munakkaita vihaava mieheni (vielä melkein 7 yhdessäolovuoden jälkeen löydämme näitä pieniä universumin viitteitä sielunkumppanuudestamme – molemmat vihaavat munakasta, mikä mahdollisuus tälle on!?) söi tätä hyvin mielellään ja voisin kuvitella että uppoaisi myös perheen pienimmille.

Tälle iso suositus! Inhoan maustepussukoiden kanssa räpeltämistä, ja tässä yhdistyvät kaikki lempimausteeni: tomaatti, mustapippuri, paprika, valkosipuli, oregano, timjami ja karhunlaukka.

No ne salaatit. En kovinkaan paljoa pidä salaateista, joku niissä vaan tökkii, eikä vähiten se, että ne eivät tunnu pitävän nälkää, vaikka ne koostaisi miten. Pidän myös ruuastani lämpimänä ja minua ärsyttää kalastella haarukkaani alta luiskahtavia salaatinlehtiä ja tomaatinpaloja, jotka ruikkivat kaiken tomaattimehun suoraan silmiini. Yllättäen salaatti epäonnistui jopa kuvata. No, olen nyt kuitenkin jokusen salaatin taipunut syömään, ja leipäjuusto-minilihapullasalaatti on ihan jees. Citymarketeissa myydään valmistiskeissä yleensä näitä cocktail-pyöryköitä (ainakin Tampereella Turtolassa) ja taitaapi niitä jossain muodossa eineshyllylläkin olla. Tämä on hyvä salaatti.

Apetinan fetakuutiot öljyssä ovat myös kohtuullisen hyviä ja ennenkaikkea helppoja kipata vaikka edellispäivän lisukesalaatin päälle. Etenkin se, missä on oliiveja ja kokonaisia valkosipulinkynsiä – kukapa tätäkään ruudun välityksellä haistaa!

Nyt kun grillikausi on korkattu, olen kehittänyt ihmeellisen himon hodareihin. Tämä kyseinen herkkupala on siltä eiliseltä surullisen suurelta päivälliseltä (huom. kuvasin vain toisen, ettei suursyömäriyteni paljastuisi), mutta mikseipä tämä menisi lounaastakin.

Normaalisti, siis silloin kun olen käynyt vielä töissä, ei eineksiä ole tullut ostettua juuri lainkaan, enkä myöskään kovinkaan paljoa yleensä syö lihajalosteita, kuten nakkeja tai lihapullia. Nyt on vain ollut pakko laskea hieman rimaa ja mennä sieltä aidan matalemmasta päädystä. Jonkin verran tulee myös syötyä mm. kasvispyöryköitä, pinaattilettuja ja vastaavia, ihan vain koska aina ei jaksa nähdä sitä vähäisintäkään vaivaa. Kasviksia on kuitenkin tullut lisättyä ruokavalioon reippaasti, joten ehkä se osittain kompensoi näiden kammottavien einesten kulutusta.

Pistäkäähän ihmeessä omatkin lounasvinkkinne jakoon – mitä teillä syödään kotona lounaaksi?

Hyvän hampurilaisen ABC

Hampurilainen ei ole ainoastaan pihvi sämpylän välissä – se on paljon muuta, ja hyvä hampurilainen ei ole missään tapauksessa itsestäänselvä juttu.

Olemme mieheni kanssa olleet jo vuosia pahimman luokan hampurilaisfanaatikkoja, ja minne tahansa suuntaammekin matkalle, etsimme aina ensimmäiseksi Tripadvisorista kohteen parhaat burgeripaikat. Muistelisin, että ensimmäistä kertaa taisimme hurahtaa tähän jaloon ruokaan Barcelonan matkallamme 2015, kun viis veisasimme paikallisista herkuista, ja ajelimme taksilla koluten läpi kaikki kaupungin hampurilaisravintolat.

Hampurilainen ei ole ainoastaan pihvi sämpylän välissä – se on paljon muuta, ja hyvä hampurilainen ei ole missään tapauksessa itsestäänselvä juttu. Hampurilainen ei ole vain aamuyön tunteina haettua roskaruokaa, vaan parhaimmillaan gourmet-tasoinen elämys. Olemmekin tässä vuosien saatossa perehtyneet tähän hampurilaisasiaan aivan harvinaislaatuisella pieteetillä, ja tästä syystä koen, että mitä hampurilaisiin tulee, minulla on kerrankin jotakin oikeaa sanottavaa. Oikeastaan ihmettelen, etten vielä ole avannut sanaista arkkuani tämän aiheen tiimoilta.

SÄMPYLÄ. Sämpylä on minun mielestäni kenties se kaikkein tärkein osuus hampurilaisessa, nimittäin hyvinkin paistettu pihvi lisukkeineen voi mennä pilalle huonon sämpylän välissä. Seesaminsiemenillä kuorrutettu mureneva tusinapulla on niin last season, ja onneksi iso osa hampurilaisketjuistakin vannoo nykyisin jo briossin nimiin. Briossisämpyläkään ei automaattisesti ole hyvä, vaan sämpylän rakenne ratkaisee paljon.

Hyvässä hampurilaissämpylässä on hieman rapea, mutta sileä (hieman kiiltäväkin) kuori, jossa näkyy grillin jälki – on nimittäin erittäin olennaista näyttää grillipintaa myös sämpylälle. Kuohkea sisus ja aavistuksen makeaan taittava suolaisuus takaavat sen, että sämpylä palvelee pihviä kuten kuuluukin. Sämpylän kuuluu maistua, muttei liikaa. Sämpylä ei missään nimessä saa olla liian rasvainen, tai niin kova, että haukatessa puolet täytteistä valuu toiselta puolelta ulos. Ei, ei, ei.

Olemme löytäneet sen täydellisen hampurilaissämpyläreseptin, ja haluankin jakaa sen myös teille:

8 kappaletta täydellisiä hampurilaissämpylöitä:

  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 2 pss (22g) kuivahiivaa
  • 0.5 dl sokeria
  • reilu 0.5 tl merisuolaa
  • 1.75dl piimää
  • 1 kananmuna
  • 1 keltuainen
  • 25g huoneenlämpöistä voita

Sekoita kuivat ainekset ja vaivaa sekaan ensin piimä, sitten kananmuna ja lopuksi keltuainen. Sekoita 5 minuuttia käsin tasaiseksi seokseksi. Lisää voi paloina ja vaivaa noin 15 min sileäksi ja notkeaksi taikinaksi.

Kohota liinan alla peitettynä lämpimässä ja vedottomassa paikassa (esim uuni) kaksinkertaiseksi, noin 1.5h.

Jaa taikina kahdeksaan osaan jauhotetulla tasolla ja pyörittele sämpylöiksi. Anna kohota leivinpaperilla päällystetyllä pellillä liinalla peitettynä vielä noin tunti. Sämpylät ovat valmiita paistettaviksi, kun niihin jää sormenpainalluksesta hitaasti häviävä kuoppa.

Vatkaa munanvalkuainen pienen vesimäärän kanssa ja voitele sämpylät seoksella. Paista 200’C / 15-18min kullankeltaisiksi.

Olennaista tässä reseptissä on siis hanakka vaivaaminen ja pitkä kaksinkertainen kohotus. Olen pari kertaa tehnyt nämä yleiskoneella moitteetta, mutta tänään jokin meni pieleen, ja kahden epäonnistuneen satsin jälkeen mieheni pääsi vaivaamaan taikinaa manuaalisesti. Piimä ja kananmunat eivät sekoitu kuiva-aineisiin välttämättä kovin hyvin taikinakoukun kanssa ja lopputulos olikin kova, pastamainen ja mureneva taikina, eli varmuuden vuoksi suosittelen käsin vaivaamista.

Resepti on kirjasta Japy, Rambaud & Garnier: Viiden tähden hampurilainen.

PIHVI. Olen saanut nauttia yhden elämäni kammottavimmista hampurilaiskokemuksista Kroatian Dubrovnikin näköalatasanteelta, jossa juurikin edellä kammoksumani seesaminsiemensämpylän välissä oli VALMISPIHVI. Siis sellainen Saarioisten jauhelihapihviä vastaava tiivis lätkä. Maksoikin vielä 15 euroa.

Nyt seuraakin se kaikkein tärkein, mitä sinun tulee muistaa hampurilaispihvistä: sen tekoon ei käytetä kanamunia, korppujauhoja tai kermaviiliä. Kyseessä ei siis ole tavan jauhelihapihvi, tai lihapullataikina, ei missään nimessä – sellaisen tekemällä pihvistä tulee auttamatta liian kiinteä.

Hampurilaispihviin ei tule mitään muuta kuin mahdollisimman rasvaista naudanlihaa (24% mieluiten), riittävästi suolaa (noin 1-1.5 rkl / 400g lihaa) ja hieman rouhittua mustapippuria.

Liha otetaan huoneenlämpöön noin tuntia ennen käsittelyä, jaetaan niin moneen osaan kuin pihvejä tehdään ja muotoillaan pihveiksi, noin 100-150g pihvi sopii hyvin suhteessa edellä mainittuihin sämpylöihin. Liha käsitellään niin, että jauhelihan rakenne menee rikki ja sen muotoilu onnistuu, mutta älä vaivaa liikaa, ettei pihveistä tule kebabmaisen kiinteitä. Muotoile pihveistä noin 2cm paksuisia ja paina keskelle pieni kuoppa (muuten pihvi kohoaa keskeltä). Kaikkein paras miedosti savunmakuinen lopputulos saadaan grillissä, mutta myös kuivalla pannulla paistaminen onnistuu (pannu on tarpeeksi kuuma, kun vesipisarat kiehahtavat samoin tein pois). Paistaminen noin 1.5 min per puoli, mutta fiilispohjalla pääsee pitkälle.

Sitten toiseksi tärkein asia, mitä hampurilaispihvistä tulee muistaa: sen kuuluu olla medium/medium miinus. Hyvän hampurilaispihvin erottaa siis vaaleanpunertavasta sisuksesta ja tästä syystä kannattaa käyttää pelkkää naudanlihaa. Itse olen pihvirintamalla noin muuten armoton juntti, ja tykkään sisäfileestäni mieluiten medium plussana (tämän tunnustuksen jälkeen on varmaan turha kuvitella tietävänsä ruuanlaitosta yhtään mitään), mutta hampurilaispihvi on eri juttu. Vaikka siis karsastaisit raaempaa pihviä yleensä, niin älä tee niin hampurilaispihvin kanssa.

LISUKKEET: Itse otan ravintolassa aina tavallisen juustohampurilaisen, koska siitä tietää, onko hampurilainen oikeasti hyvä – samasta syystä tilasin Italiassa ainoastaan Margherita-pizzoja.

Hyvän sämpylän ja pihvin oheen ei oikeasti tarvitse muuta kuin siivun (tai kaksi) hyvälaatuista cheddaria tai emmental-tyyppistä juustoa (kaupoissa myytävät valmissiivut ovat ihan hyviä), pari siivua tomaattia, suolakurkkua, punasipulia ja that’s it. Ylimääräiset majoneesit ja muut turhakkeet vain sotkevat vaivalla haettuja luonnollisia makuja, mutta toki välillä on mukava vähän kikkaillakin.

(Tämänpäiväisissä hampurilaisissa oli lisukkeena aurajuustoa ja karamellisoitua punasipulia.)

KOKOAMINEN: On ennalta-arvaamattoman tärkeää, että pihvi ja sämpylä ovat kutakuinkin saman kokoisia. Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin syödä hampurilaista, jossa on liian pieni pihvi.

Leikkaa jäähtyneet sämpylät puoliksi, voitele sisäpuolilta voilla ja paista kuumalla ja kuivalla pannulla niin, että sämpylöihin tulee pieni paistopinta – ei kuitenkaan liikaa.

Laita 200 ’C uuniin sämpylän puolikkaat niin, että paistettu pihvi ja juustosiivut ovat pohjapuoliskon päällä. Paista kunnes juusto on sulanut sopivasti. Lado loput täytteet.

Loppuun vielä yksi asia, joka on aivan ehdoton: hampurilainen kuuluu syödä käsin. Pahinta mitä voit kaiken tämän uurastuksen jälkeen nimittäin tehdä, on syödä mestariteoksesi haarukkaa ja veistä käyttäen. Jos hampurilainen on tehty hyvin, niin tämä onnistuu kyllä. Paras tekniikka on ristiä pikkusormet ja peukalot hampurilaisen alle (estämään lisukkeiden ja pihvin poisvalumista, kun haukkaat anhaasti purilaistasi) ja loput sormet hampurilaisen päälle. Hyvän hampurilaispaikan erottaa siitä, ettei purilaisen oheen edes kiikuteta aterimia, ja hampurilaisen saa syödä käsin myös hienossa ravintolassa, mikäli sellainen listalta löytyy.

No niin. Voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta kerran kun näitä ohjeita noudattamalla kokeilet hampurilaisen valmistusta, niin lupaan ettei paluuta vanhaan ole.