Voihan tahmea tammikuu!

Jäätävä blokki kirjoittamisen suhteen heti, kun salaa haaveilin julkaisevani vähintään sen yhden postauksen viikossa – hyvin meni, edellisestä on varmaan kohta kuukausi. Jotenkin sitä on päähän pinttynyt ajatus, että jokaisen postauksen pitäisi olla tarkkaan hiottu ja mietitty, ja ettei pelkät tällaisen nobodyn kuulumiset kiinnosta ketään. Vaikka toisaalta nämä kuulumispostaukset ja hiukan arkisemmat höpöttelyt ovat juuri niitä, joiden ansiosta lukija tutustuu kirjoittajaan. Etenkin, kun koko blogin idea on kirjoitella asioista omasta näkökulmasta, eikä niinkään tarjota pelkkää faktaa (jos lainkaan) ja yleisluontoisia pohdintoja. Joten, koitetaas nyt sitten onnistuuko tällainen liikoja rönsyämättä.

Kirjoittelin jo edellisessä postauksessa, kuinka vuoden vaihtuminen saa mielen jotenkin melankoliseksi, enkä suinkaan pursua energiaa joka suuntaan. Tämä vuosi ei ole ollut poikkeus, ja tammikuu on ollut kerrassaan tahmea. Normaalia harmaampien fiilisten lisäksi kahdeksankuistamme vaivaa edelleen öisin joko hampaat, eroahdistus tai uudet taidot (parhaimmillaan nämä kaikki kerralla), ja öisin valvotaan yhä. Meillä on myös sairasteltu joulukuusta asti harva se viikko noroa myöden, tälläkin hetkellä, ja koronarajoitusten myötä kotona on pysytty myös ne terveet ajat. Vaikka tautimuoto olisi lieventynyt, ei jotenkin innosta käydä imuroimassa omikroniakaan taaperolle saati vauvalle. Rakastan kotiäitiyttä sillä pikku ehdolla, että voimme liikkua kodin ulkopuolelle melkein päivittäin tai ainakin muutamasti viikossa. Kotona nimittäin hajoaa pää hyvin nopeasti lähinnä itselläni ja aika lähellä tätä ollaan oltu, jotenkin sitä ollaan sellaisessa harmaassa kuplassa, jonka odotan puhkeavan vain sillä, että talvi taittuu kevääksi. Ja sanavalinnoista huolimatta en koe olevani masentunut missään nimessä, lähinnä vain vuosi toisensa jälkeen käy niin, että valkoisten hankien ja kylmän ilman hohto katoavat joulun jäädessä taakse. Toisaalta takaraivossa kolkuttelee tieto siitä, että puolen vuoden kuluttua edessä on töihin paluu, ja ihan vain siitä kotona luuhaamisestakin pitäisi osata ottaa kaikki ilo irti. Ei tästä mitään paineita ole tarkoitus ottaa, ehei.

Joskus kyllä oikeasti ne kotipäivätkin ovat oikein jees, ja etenkin pidän siitä, ettei aamulla ole mihinkään kiire. Taapero aloitti tässä alkuvuodesta kerhon torstaisin ja perjantaisin 9-12, ja kaamea stressi aamuisin, että saan hänet ylipäätään hereille (koska tietenkin juuri noina päivinä hän nukkuu pitkään), ja sitten aamupalojen ja – pesujen jälkeen KAIKKI ulkotamineet päälle, koska kerho alkaa puistosta. Vitsit, ihanaa tietty, että päivän ulkoiluannoksen saa sieltä, mutta vanhempien kannalta olisi kyllä kätevämpää, että lapset haettaisiin puistosta. No joka tapauksessa, kauan kaivatut kolme tuntia melkein omaa aikaa. Olin suunnitellut hengailevani vauvan kanssa keskustan kahviloissa ja kaupoissa tuon kerhon ajan, mutta toistaiseksi olen suhannut nilkka suorana kotiin päiväunille. Onneksi tässä vielä kerkeää.

Vauva on ottanut isoja harppauksia tämän vuoden puolella opittuaan ryömimään. Ja nyt sitten todella ryömitään. Huoneesta toiseen ja nurkka kerrallaan tietenkin. Yksi päivä istuin kymmenen minuuttia vessan ulkopuolella katselemassa, kun herra rämpytti bideesuihkun letkua. Onneksi suurin osa paikoista oli babyproofattu jo taaperon jäljiltä, mutta kotipäivien stressikerrointa lisää se, että taapero auliisti tarjoilee pikkuveljelleen kaikkea mahdollista hengenvaarallista suoraan käteen. Kuten nyt vaikka pistaasipähkinöitä. Tästäkin syystä viihdyn mieluusti kodin ulkopuolella, jossa on joko lisää silmä-ja käsipareja tai vaihtoehtoisesti nämä kaksi ovat köytettyinä tuplarattaisiin toistensa ulottumattomiin. Toisaalta kaikki tämä uuden oppiminen ja entistä kommunikoivampi vauva tuovat aivan suunnatonta iloa päiviin. Vaikka se paikoillaan pötköttelevä pakettikin on suloinen, niin on tämä ähisten etenevä michelinukkokin kyllä aivan parasta!

Kotivetoinen oli siis tammikuu niin arjen kuin viikonloppujenkin osalta. Liikuttu ollaan ainoastaan mummuloihin ja kauppaan, ja täytyy kyllä sanoa, että alan pikkuhiljaa kaivata muutakin. Uimahallien, leikkipaikkojen, ravintoloiden ja muiden rajoitusten purkaminen tulee kyllä viimeiseen mahdolliseen saumaan oman päänupin kannalta! Ja mikä parasta, ollaan jo yhden kuukauden verran lähempänä kevättä. Uskomatonta, mutta olen aina jotenkin inhonnut kevättä (aiemmin jopa enemmän kuin tätä kevättalvea), mutta oma piha, viime vuosina virinnyt puutarhailuinnostus ja ylipäätään tuosta lasten pukemisruljanssista pääseminen ovat lisänneet ymmärrystäni kevätihmisiä kohtaan.

Koska olen hyvin pitkälti valittanut tämän postauksen ajan, niin otetaan nyt loppuun vielä pieni listaus siitä, mikä kaikki tässä tammikuussa oli kuitenkin ihan jees:

  • Ulkoilu (on se kivaa sitten kun sinne pääsee)
  • Molemmille lasten isovanhemmille katettu illallinen yhtenä lauantaina. IG kohokohdista löytyy ohje pistaasikakkuun ja – jäätelöön, mieheni puolestaan teki aivan mieletöntä ragua.
  • Vitriinikaapin maalauksen valmistuminen (hieman meni helmikuun puolelle, mutta olkoon) ja miljoonat tuunausideat – kiitos vain erään IG-tilin, jossa tätä työkseen tekevä henkilö loihtii Ikean kaapeista uniikkeja taideteoksia.
  • Miehen kanssa vietetyt rikkipoikkiväsyneet illat tv – sarjojen parissa: Mieheni vaimo, Murhaajajahti, Showtrial, Ozark kaikille näille suositukset!
  • Lidlin Caponata Paesano-leivän päällä oliiviöljyn ja balsamicon kera sängyssä syöden ja yllämainittuja katsoen.
  • Valokuvaaminen: vuodenvaihteessa tyhjennettyä kameran rullaa on täytetty ahkerasti, pääasiassa lapsia kuvaamalla. Vaikka valoisa aika on lyhyt, on talven kirkas valo kuitenkin jotenkin aivan omiaan kuvaamiseen ja olen onnistunut vangitsemaan muutamia aivan mahtavia hetkiä.
  • Hiusvärin vaihdos. Kaduin tätä jo hetken, kun vetäisin tyypilliseen tapaani kaupan värin hartaudella blondattuun päähäni. Mutta kyllä se ruskea vaan näin talveen sopii, ainakin kun muistaa laittaa itseruskettavaa!

Siinäpä meidän tammikuu. Nyt lähden keittiöön tekemään parit caponata-leivät ja laitetaan Ozark pyörimään, nämä kohdat eivät rajoitu näköjään tammikuuhun 😁

6 vastausta artikkeliin “Voihan tahmea tammikuu!”

  1. Hei, kiva kun kirjoitit teidän perheen menosta. Samantyyppistä kuule monella. Nenät vuoti koko viime syksyn ja alkutalven. Nyt on joku mystinen tauko, no, eiköhän se jo huomenna joku virus taas löydy. Samaistun niin noihin aamumenoihin. Oon ite vielä hoitovapaalla ja aamut aika rauhallisia. Aina kun pitäisi johonkin lähteä, esim klo 8 meno on jo aika paha. Silloin pääsee herättelemään. Muina aamuina herätys toki menee toisinpäin n klo 6. Mä kyllä odotan niin kevättä, se tuo aina jotain ihme energiaa. Sitä kohden pikku hiljaa 😀

    Liked by 1 henkilö

    1. Toivotaan että tautitauko venähtäisi teillä vähän pidemmäksikin! Meillä taapero nukkuisi kasiin, mutta pikkuveli kiljuu hereille yleensä jo seiskan pintaan viimeistään. Oma rytmi olisi luontaisesti noin 02-10 unta, niin vähän vielä harjoittelua tän lapsiperherytmin suhteen 😂🙈

      Tykkää

  2. Olihan tammikuu! Kirjoittamisen blogii kuulostaa tutulta – niitä tulee ja menee. Mutta kun vauhtiin pääsee, usein syntyy useampikin teksti tai tekstin raakile, aihio. Oli kiva katsella arkisia kuviasi, niistä välittyi elämä, elämänmakuinen arki.

    Liked by 1 henkilö

    1. Juu mulla on myös luonnoksissa monta tekstiä juurikin raakileena. Parhaimmat syntyy yleensä yhdeltä istumalta, mut pitäisi vaan jaksaa kirjoittaa nuo puolivalmiit loppuun myös 😁 Kiitos paljon! 💗

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: