Kuluneiden viikkojen aikana saavutettiin täysiaikaisuus! Pituutta vauvalle tuli lisää noin 9cm ja viikolla 39 vauva on noin 50cm mittainen, eli aika pitkälti sen pituinen kuin syntyessään tulee olemaan. Paino nousee näillä viikoilla kohisten ja meidän painoarviomme viikon 38 puolivälissä oli 2900g. Paino on siis enemmän kuin tuplaantunut, sillä ajanjakson alussa se oli laskennallisesti noin 1200g. 1.5 voipakettia siis lisää tavaraa melko pienelle alueelle keskittyen – kyllä muuten tuntuu!
Näillä viikoilla elinjärjestelmät ovat kehittyneet valmiiksi, mutta kypsymistä tapahtuu edelleen etenkin keuhkoissa ja aivoissa. Keuhkojen kypsyys olisikin ollut yksi suurimpia haasteita, jos vauva olisi päättänyt tulla maailmaan ennen täysiaikaisuutta. Myös aistit kehittyvät kaiken aikaa ja vauva tunnistaa äitinsä tämän äänen ja tuoksun perusteella syntymänsä jälkeen, aika mieletöntä. Tunnistaa varmasti myös isoveljensä äänen, nimittäin välillä mahassa selkeästi säikähdetään, kun taapero kiljaisee vieressä.
Vauvan kasvaessa ja liikkuessa edelleen varsin eloisasti kaiken aikaa, kasvoi myös minun kiintymykseni uuteen tulokkaaseen – asia jota ei tässä vaiheessa vielä esikoisen kohdalla ollut tapahtunut (ja josta silloin stressasin tietysti kamalasti – turhaan!) Jo yhden lapsen synnyttäneenä oli aivan uskomatonta tiedostaa, että samanlainen ryppyinen käärö siellä kasvoi ja potki, kuin mitä isoveljensä oli ollut. Edelleen ristiriitaiset tunteet velloivat, kun mietin onnenkyynel silmäkulmassa sitä, kuinka pian tuo jo valmiiksi rakastettu pieni saataisiin syliin, ja samalla ilmestyikin jo surunkyynel toiseen silmäkulmaan ajatellessani, kuinka esikoinen ei enää olisikaan se meidän pieni vauvamme. Onneksi sain runsaasti viestejä aiemman postaukseni yhteydessä, kun tätä asiaa pohdin, ja olen tässä kuluneiden viikkojen aikana rohkaistunut luottamaan siihen, että kaikki sujuu hyvin!
Kipujen, vaivojen ja yleisen raihnaisuuden osalta tämä viimeinen kolmannes onkin ollut yhtä perkelettä, jos nyt suoraan saan sanoa, samaa perkelettä vain hieman eri muodossa kuin koko aiempi raskausaikakin. 30. raskausviikon ohituttua alkoi alaselkäkipu vaivata enemmänkin ja jo vanhastaan yliliikkuvan selän aiheuttamien vaivojen rinnalle tuli piinallinen SI-nivelkipu. Tämän ansiosta jouduin lopulta jäämään sairauslomalle jo 5 viikkoa ennen äitiysloman alkua. Viime raskaudessahan alaselkä ei vaivannut lainkaan, nikamat ja pehmytkudosrakenteet antoivat periksi ja matkasivat iloisesti mahan mukana, kiitos vain relaksiinihormonin. Sitten vauva syntyi, relaksiinit olivat tipotiessään ja epäergonomiset imetysasennot alkoivat jäykistää selkääni vanhaan malliin. Tämä, vuoden kuluttua alkanut uusi raskaus ja taaperon nostelu saivat kaikkinensa aikaan sen, että joinakin päivinä en suunnilleen saanut selkäkivuiltani käveltyä. Siispä vinkkivitosena kaikille, ja ennen kaikkea itselleni, huoltakaa sitä kehoanne! Äitiysfysioterapeutilla olisi ollut hyötyä käydä jo raskausaikana – jälkiviisaus, tuo ihana asia.
Selkäkipujen lisäksi kärkikolmikkoon pääsivät levottomat jalat, joiden ansiosta kipeän selän lepuuttaminen oli melko lailla mahdotonta. Välittömästi makuulle käydessä jalkoihin ilmaantui pakottava tarve liikutella niitä, etenkin jos olin ollut enemmänkin jalkojeni päällä, ja lepoa olisi oikeasti tarvittu. Loppuaikoina istuin suihkussa puolisen tuntia joka ilta jalkojani vuoron perään kylmällä ja kuumalla suihkutellen – ei mitään apua, kuten ei tukisukista, magnesiumista tai hieronnastakaan. Onneksi eivät sentään öisin herättäneet, sillä sen puolen hoitivat turvonneet ja särkevät rannekanavat, jotka ilmaantuivat ilokseni siinä 34.viikon tienoilla. Onneksi älysin heti hakea rannetuet apuvälineyksiköstä ja vaiva oli jokseenkin siedettävämpi kuin viime raskaudessa. Turvotus ylipäätään pysyi melko maltillisena.
Ruokailuhimot pysyivät melko lailla kurissa aivan viimeisille viikoille asti, jolloin saatoin syödä aamupalaksi nutellapullaa ja lounaaksi sipsejä. Vettä meni myös hirveitä määriä ja kahvintarve kasvoi viikkojen myötä. Koska normaalia ruokaa en juurikaan jaksanut syödä tai tehdä, pysyi painonnousu tässäkin raskaudessa melko maltillisena 7kg tuntumassa. Toki ylipainoa oli jo valmiiksi, joten olin mielissäni tietenkin, ettei kroppani tapaa kerätä painoa ihan kamalia määriä raskausaikana, etenkään kun kilojen putoaminen ei ole itsestäänselvää!
Kaksi kertaa kävin myös raskauspäivystyksessä liikehälytyksen vuoksi. Molempina päivinä olin pistänyt jo aiemmin merkille, että vauvan liikehdintä oli normaalia vähäisempää, ja illalla liikelaskennan jäädessä vajaaksi, oli lähdettävä käymään näytillä. Onneksi molemmilla kerroilla vauva oli vain viettänyt rauhallisempaa päivää, ja ultratessa mylläsikin jo niin, ettei painoarviota saatu tehtyä!
Muutoin loppuviikot menivätkin käytännössä kotia järjestellessä ja pesänrakennusviettiä toppuutellessa. Kyllä maar tuli nimittäin muutama tarpeellinen sisustuspurkki taas kirppikseltä hommattua! Siivosimme varastoa, myimme tavaraa kirpputorilla, kävin suunnilleen kaikki kaapit lävitse Dymo laulaen, ja yritin nukkua niin paljon kuin vain pystyin. Kaikki tämä tietysti tuon perhanan selän sanelemilla ehdoilla. Äitiysloman aikaisista touhuista ylipäätään on tekeillä myös postaus, vaikka toisin kuin viimeksi, ei ainakaan käynyt aika pitkäksi, kiitos taaperon, vaikka olinkin sen kahdeksan viikkoa kotona käytännössä joutilaana. Sen sijaan pesemättä jäivät muun muassa ikkunat, perhana soikoon.
Kaikkinensa toinen raskaus oli kirjaimellisesti raskas, ja edelleen voin todeta, etten nauti raskaanaolemisesta lainkaan! Ensimmäiset 24 viikkoa kärsin järkyttävästä pahoinvoinnista ja heikotuksesta, sen jälkeen muutama viikko oli parempaa aikaa pahoinvoinnin helpotuttua, kun kivut eivät vielä olleet siellä kipumittarin yläpäässä, mutta sitten olikin edessä tukalan loppuraskauden via dolorosa. Loppua kohti aloin henkisesti uupua raskaanaolemiseen ja neuvolastakin ehdotettiin lähetettä käynnistysharkintaan, kun raahauduin toiseksi viimeiselle käynnilleni selän takia suunnilleen seiniä pitkin. Itse asiassa tarkoituksenani olikin soittaa neuvolaan ja pyytää tuota lähetettä juuri sinä päivänä, kun synnytys sitten lopulta käynnistyi itsestään. Parina viimeisenä viikkona touhuilumoodi vaihtui sängyssä makoiluun ja tilanteen kokonaisvaltaiseen kiroamiseen. Huomasin vetäytyväni sosiaalisista kontakteista ja teki mieli vain vetää peitto korviin ja odottaa synnytyksen alkamista. Mielialanvaihtelut olivat myös loppuraskaudessa valtavia, ja osa päivistä meni varsin masentuneissa fiiliksissä – täytyy myöntää että tuolloin lähestyvän synnytyksen emotionaalinen puoli ja uuden arjen lähestyminen pelottivat todella paljon. Varasinkin kesäkuun alkuun ajan neuvolapsykologille, ja harmittaa, etten saanut sitä aikaiseksi jo raskauden aikana, olisi tehnyt hyvää käydä ventiloimassa tuota mustaa möykkyä jonkun ammattilaisen kanssa jo silloin. Nyt olo on lähinnä helpottunut, että nuo pitkät kuukaudet ovat takanapäin, mutta aion pitää ajan voimassa, koska tiedostan riskini synnytyksenjälkeiselle masennukselle. Ja vaikkei sellaista olisikaan, ottaisin ilomielin vastaan mahdollisuuden purkaa tätä suurta elämänmullistusta ammattilaisen kanssa.
Tämä postaus tuli viimeisteltyä synnytyssalista jumppapallon päältä käsin epiduraalin suoman autuuden aikana viikoilla 38+2. Olihan se maha ihana, mutta paljon ihanampaa on nyt, kun sen sisältö on käsivarsilla!
elamaniaikaa.wordpress.com 