Huolimatta siitä, että olen heinäkuussa lapsonen, en koskaan näin aikuisiällä ole ollut mikään suurin kesäfani, toisin kuin suurin osa suomalaisista tuntuu olevan. Onhan se Suomen kesä ihan kiva, jokaisesta betonihelvetistäkin kuoriutuu niin kaunis kesäkaupunki, ja niin edelleen. Kyllä minä silti vannon syksyn ja talven pimeyden nimiin, olkoonkin, että kuitenkin esimerkiksi lapsuuteni parhaat muistot sijoittuvat pitkiin kesiin kesämökillämme Tottijärvellä. En tiedä missä kohtaa olen kelkkani kääntänyt.
Kesä on hiukan ambivalenttia aikaa minulle, toisaalta lämpö, henkiin heräävä torielämä, uiminen, mökkeily ja kevyempi vaatetus ovat melko mukavia juttuja. Toisaalta kesäisin minut valtaa usein suunnaton stressi siitä, että niitä kesäjuttuja olisi sitten myös tehtävä, vaikkei edes huvittaisi. Ymmärtäisin jos loisin itselleni tällaisia paineita siinä tapauksessa, että kesä olisi suosikkivuodenaikani ja lataisin noille parille siltikin epävakaiselle kuukaudelle koko vuoden odotukset mukavasta ajasta. Tai ehkä en ole ajatellut olevani kesäihminen siksi, että luon niitä paineita. Jos osaisinkin suhtautua rennon letkeästi tähän epämääräisiä tuntemuksia aiheuttavaan vuodenaikaan, niin kenties minustakin tulisi kesäihminen.
No, tänä vuonna ainakin olen yrittänyt suhtautua kesään hieman rennommin ja etenkin kevään koronaeristyksen myötä kalenteri näyttikin tyhjää koko kesän osalta melkein kesäkuun loppuun saakka. Kenties juuri tästä syystä kesäkuu olikin aivan ihana. Tässä parhaat palat:
UIMINEN JA RANNALLA KÄYMINEN. En ole oikeastaan koskaan viihtynyt rannalla sen kummemmin, ainakaan Suomessa. Jotenkin tässäkin asiassa olen mustavalkoisesti ajatellut, että joko siellä ollaan koko päivä (en oikeastaan kovinkaan paljon tylsempää päivänviettotapaa keksi), tai sitten rannalta on syytä pysyä poissa kokonaan. Nyt olemme kuitenkin tehneet pieniä Maran sanelemia visiittejä lähirannalle ja olen nauttinut suuresti niin lyhyemmistä pulahduksista kuin vähän pidemmistäkin uintisessioista. Olemme istuskelleet viltillä sopivan hetken, ja suunnanneet sitten kotiin. Hengissä selvittiin ja ihan kivaakin oli.
Parasta on ollut tietenkin seurata Maran ensikosketuksia luontoon. Tässä tapauksessa (suuhun pikavauhdilla hakeutuvan) hiekan muodossa sekä veteen tutustumisen merkeissä.
Tyyppi nauttii ihmisten ilmoilla olemisesta ja kyylää jokaisen vastaantulevan ihmisen myymäläetsivän tarkkuudella – ja nauraa päälle. Rannalla Mara viihtyy sylissä ja rattaissa ihan vain ihmisiä katsellen.
OMALLA PIHALLA HENGAILU. Nythän siellä tulee vettä kuin Esterin peestä, eli nämä muistot voinemme sulkea sisimpäämme toistaiseksi. On ollut ihanaa levitellä vilttejä pihaan ja seurailla johtajan touhuja, täytellä ristikoita ja ihan vain olla. Suunnittelemattomat kesäpäivät ovat olleet mahtavia, uimaan on lähdetty, jos on jaksettu, ja muuten menty ainoastaan sen mukaan, mitä milloinkin huvittaa tehdä – ainakin kovimpien helteiden aikana vastaus oli usein ei mitään. Mutta ei se mitään.
KAIKKI ENSIMMÄISET JUTUT. Olen odottanut kovasti tätä aikaa, kun mistään mitään ymmärtämättömästä mötkylästä kasvaa pieni ihminen, joka ymmärtää näkemästään ja kokemastaan jo jotakin. Puistoissa käyminen (ja joka ikisen leikkikenttävälineen nuoleminen – olkaa huoleti, olemme olleet varsin terveitä koko ajan), torivisiitti, oma puhallettava uima-allas, nurmikko, uudet ruuat – kaikki pienet mutta niin isot asiat.
TAMMELAN TORI. Jokakesäinen traditiomme, joka löytyi myös kesä 2020 bucket listiltäni. Juhannusaatonaattona täyteen ammutulla torilla löytyi se kaikkein paras toritunnelma, söimme autenttiset meksikolaiset quesadillat torikojusta nimeltään La negrita. Iso suositus tälle! Lisää rakkaan kotikaupunkini tarjoamia suosikkipaikkojani löytyy Tampere-postauksestani.
Sormiruokailu. Itse suhtauduin alkuun vähän laiskasti tähän sormiruokakulttuuriin, myönnettäköön. Mara ei alkuun tuntunut hiffaavan ideaa lainkaan ja silloin kun sinne leipäläpeen jotakin päätyi, niin olin sydän pamppaillen jatkuvassa heimlich-valmiudessa, ja toki siivosin kaiken sapuskan lattioilta ja seiniltä sitten myöhemmin. Siinä kohtaa kun poikasemme alkoi selvästi kiukustua syöttämiseen, ja vaati muun muassa kuvassa näkyvässä iltapalatarjoilussaan saada syödä itse, totesin, että nyt lienee varmaan se aika, kun sormiruokailuun on palattava.
Ja sehän onkin nyt ihan paras juttu ikinä, tässä kohtaa kun vauva on siihen valmiuksia osoittanut. Aamupuurojen sijaan Mara natustelee apinaeväänsä tai puurorieskansa ihan itse, ja mekin saamme syödyksi siinä samalla. Pääruuilla ruoka on pääasiassa edelleen sosetta, mutta osa itsetehdyistäkin soseista on sen verran jämäkkää tavaraa, että niistäkin saa pyöriteltyä pieniä palleroita herralle tapasmuodossa tarjoiltuna. Täytyykin seuraavaksi paneutua tähän sormiruokailun osa-alueeseen lisää. Parasta tässä on se, kun saa kiireettömän ruokahetken ajan seurailla pojan syömistä ja hämmentävän tarkkaa pinsettiotetta. Vähäinenkin suoritushenkisyys ja kiire kyllä katoavat, kun huomaa oikein mielellään laskeutuvansa läsnäolon maailmaan näiden hetkien aikana.
Alkeelliset puutarhurin touhut. Mikään viherpeukalo en ole koskaan ollut, enkä vieläkään ymmärrä puutarhanhoidosta tuon taivaallista, mutta onnekseni minulla on useampikin konsultaatiokanava, josta voin tarvittaessa kysellä, mikä on milloinkin mennyt vikaan. Kesäkukkia on ostettu, rikkaruohoja kitketty, suunniteltu pihan kehitystä pidemmälle ja laitettu terassi kuntoon öljyämällä ja kalustusta muuntelemalla. Pihan viihtyvyys on ottanut aimo harppauksen eteenpäin, ja jos jossain, niin näissä puuhissa maltti on valttia, ja täytyy sopeutua ajatukseen, että piha on vuosien projekti. Opettelemista tässä on tällaiselle kaikkitännehetinyt-tyypille kyllä.
Ulkona syöminen ja helpot ruuat. Kuten olen jo aiemminkin maininnut, koko kesäkuun ajan melkein kaikki ateriat syötiin meillä ulkona terassilla. Aamiaisen kattaminen ulos toi jopa hieman sellaista ulkomaafiilistä heti aamuun. Näin kesällä ei myöskään tee mieli panostaa ruuan laittoon ajallisesti kovinkaan paljoa, joten on ollut ihanaa yrittää keksiä kaikenlaisia helpohkoja kesäruokareseptejä, ja toisinaan sitten vaan grillailla kaikkea mahdollista, siinä nyt ei ainakaan paljoa tarvitse aivokapasiteettiaan kurittaa. Edellä olevan lehtikaalipizzan ohje löytyy muuten blogin FB-sivulta facebook.com/elamaniaikaa.
Terassilla hengailu. Olen tosiaan yrittänyt panostaa pihan lisäksi terassin viihtyvyyteen tänä kesänä, ja se on kyllä näkynyt sen käyttömäärissä. Oikeastaan kaikki Maran nukkumaanmenon jälkeinen aika on tullut vietettyä terassilla istuskellen, lehtiä lukien, blogia kirjoitellen ja myös elokuvaa katsellen.
Curb your enthusiasm ja Fargo. Kunnon sarjakoukkua ei ole hetkeen koettu, mutta nämä kaksi HBO:n sarjaa ovat pyörineet joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Suosittelen!
Valoisat kesäillat. Olkoonkin että olen pimeyden ystävä (okei tämä kuulostaa hieman kyseenalaiselta), on näissä valoisissa kesäilloissa kuitenkin jotain pientä taikaa. Yömyöhään on ripusteltu pyykkejä ulos kuivumaan ja istuskeltu vierekkäin terassilla ihan vain pihaa tuijotellen ja pihasuunnitelmia puntaroiden. Huono puoli näissä illoissa on se, ettei nukkumaan oikein malttaisi lähteä sitten millään!
Juhannus. Kirjoittelin aiheesta kokonaisen postauksenkin, joka löytyy täältä. Paras juhannus moneen vuoteen!
Miniloma Turkuun. Reissusta tuli koko ihanan kesäkuun kruunu, postauksen löydät täältä.
Kaiken kaikkiaan kesäkuu oli aivan ihana. Nyt kun ulkona sataa ja sadetta povataan pitkälle heinäkuun loppuun saakka, olen tyytyväinen, että pääsimme kunnon kesäfiilikseen tässä kesäkuun mahtavien säiden ja huolettomuuden myötä. Heinäkuun sateetkaan eivät niin haittaa, kun kaikenlaista ohjelmaa on tiedossa. Kesäkuu meni pitkälti vielä koronakuplassa oman perheen kesken, eikä kotikulmilta huvittanutkaan lähteä sitä uimarantaa pidemmälle. Nyt kotona oleminen on alkanut hieman kuitenkin toistaa itseään, ja huomaan, kuinka oikein kaipaan hieman erilaista tekemistä tähän kesän loppupuoliskoon. Turussa vietimme mieheni kanssa yhden illan kahdestaan, olimme väsyneitä ja painelimme melko aikaisin nukkumaan, jotenkin tuntui ettemme oikein saaneet illasta niin paljoa irti kuin olisimme pitkän kevään jälkeen toivoneet. Siispä eilen, kun saimme Maralle yökyläkutsun mummolaan, emme miettineet kovinkaan kauaa, mitä ajallamme tekisimme. Tapasimme ystäviä ulkona ja olipahan mahtava ilta! Mikäpä siis olisikaan sen parempaa kuin heinäkuulle sovitut mökkireissut, ystävien tapaamiset ja muut menot! Omaa aikaa on molemmille tiedossa enemmän kuin viimeisten viiden kuukauden aikana yhteensä, ja se tuntuu tässä kohtaa varsin virkistävältä!
Miten kesäkuu on kohdellut siellä ruudun toisella puolen?
elamaniaikaa.wordpress.com 