Nyt voin sen vihdoin sanoa ääneen: elämäni pisin suhde on tullut tiensä päähän. Me olimme 12 vuoden ajan kuin paita ja peppu, matkustimme seitsemässätoista eri maassa yhdessä, ja vietimme tiiviisti yhdessä niin arjen kuin juhlankin. Olin varma, että tämä suhde kestäisi hautaan saakka, sillä en koskaan uskonut olevani tarpeeksi rohkea päästämään irti. Kunnes eräänä päivänä sen tein – enkä koskaan ole tuntenut itseäni näin vapaaksi. Niin, rakas pinkki GHD-suoristusrautani – lepää rauhassa.
Minulla on luonnonkiharat hiukset, ja olen vihannut niitä luoja ties kuinka kauan. Aina silloin tällöin olen antanut sen kuivua vapaasti omaan muotoonsa, suoristaakseni sitä seuraavana aamuna vain kahta kauheammin pois tuosta joka suuntaan sojottavasta tarhapöllölookistaan. Olen käyttänyt tunteja ja taas tunteja hiusten laittamiseen, ja on ollut aikoja, kun olen joka ikinen aamu pessyt hiukseni, föönannut ne pyöröharjalla muotoonsa, ja sen jälkeen vielä suoristanut. Tähän koko operaatioon on mennyt parhaimmillaan kolme varttia silkkaa uniaikaa hukkaan. Mutta kun ei sen harakanpesän voinut vaan antaa olla, onhan minun luonnontilassa olevia hiuksiani verrattu Pepe Willbergin kuontaloonkin – useasti.
Hiusvärihistoriani on niin ikään värikäs. Yläasteen lopulle saakka värjäilin hiuksiani sillä iänikuisella kastanjanruskealla, kunnes päätin läntätä päähäni sysimustan hiusvärin. Viihdyinkin siinä yllätyksekseni melko pitkään, melkein kolme vuotta. Sitten U-käännös kohti vaaleaa. Ja takaisin. Hiuksiani on värjätty niin paljon, etten edes oikein ole tiennyt omaa väriäni.
Musta polkka oli minulla pitkään, ja juuri tässä nimenomaisessa vaiheessa olen tuhrannut tunteja toisensa perään hiusten saattamiseksi oikeanlaiseen muotoonsa. Eikä sillä, rakastin tuota tukkaa ja haaveilen siitä edelleen ajoittain sen särmikkyyden vuoksi, mutta siihen joka-aamuiseen hiustenlaittorumbaan minusta ei kyllä enää ole.
Musta tukka sai pysyä keväälle 2017, kunnes tulevana kesänä olevia häitämme silmällä pitäen sain päähäni jokaisen kampaajan pahimman painajaisen: paluu vaaleaan. Onnekseni sentään mustaa väriä oli ylläpidetty kampaajalla, eikä omatoimisesti kaupan väreillä, näin ollen värikerrostumien määrä oli niin pieni kuin se nyt vain suinkin oli mahdollista.
Marssin kampaajan pakeille ja häpeillen ilmoitin sekä toiveeni, että sen toteuttamiseksi kaavailemani aikajänteen. Muutama kuukausi aikaa vaalentaa sysimusta tukka. Kampaajaa ei paljoa naurattanut, etenkin kun lopputulos tulisi esiteltäväksi missäpä muuallakaan kuin omissa häissäni! Olin varautunut useisiin käynteihin ja muutenkin melko jalat maassa-meiningillä, katsotaan mitä tästä tulee- periaatteella liikenteessä, ja se tietenkin helpotti kampaajankin tuskaa. Tummanpunaisen ja kammottavan oranssin kautta päästiin hiljalleen kohti vaaleutta ja olinkin lopulta erittäin tyytyväinen lopputulokseen.
Tässä kuvassa sävy on mennyt jo aavistuksen liian vaaleaksi ja kampaaja sävyttikin hiusta hieman luonnollisempaan suuntaan vielä.
Alla kuva viime ystävänpäivältä, hiukset olivat kasvaneet raskaus- ja imetysajan pikkumyynutturassa kuin varkain, edelleen kuitenkin ohutta rotanhäntää.
Hiuksiani on siis käsitelty. Ja PALJON. Sen lisäksi että päädyin blondaamaan ne kirjaimellisesti puhki, en myöskään ole säästellyt lämpökäsittelyissä, saati tietenkään muistanut koskaan käyttää lämpösuojaa. Raskausaikana annoinkin hiusten kasvaa omaa väriään takaisin ja ihan kiva tuhkanruskeahan sieltä paljastui. Tässä ylemmässä kuvassa hiuksissa on sävyte, alempi on kutakuinkin se oikea värini. Hiukset ovat kasvaneet mittaa ihan kivasti, ja vaikka sitä skarppia polkkaa aika ajoin haikailenkin, niin onhan se nyt sata kertaa helpompaa sutaista pitkät hiukset nutturalle. Lyhyt hius nimittäin ei minun kohdallani ihan itsestään näytä siltä kuin niissä Pinterestin polkkatukka-fantasiakansioissani.
Korona-aikana ajattelin antaa uuden mahdollisuuden kerran kokeilemalleni curly girl-metodille (edellisen kerran pääsin kerran muotoilemaan hiukseni final washin jälkeen, kun jo totesin, etten missään nimessä voisi mennä sen näköisenä töihin – ja seuraavana aamuna suoristusrauta jo sihisikin tuttuun tyyliinsä). Hius oli kasvanut tarpeeksi, että siirtymävaiheen ajan sitä voisi pitää huoletta kiinni, ja eipähän tarvinnut pelätä ihmisten reaktioita karanteenissa. Ylemmässä kuvassa olen harjannut hiukset märkänä, eli laine puskee läpi siitä huolimatta. Hius on huokoinen, käsitelty, kuiva ja erittäin itsepintaisen laineikas. Kuitenkaan tekemällä tehdyt kiharat eivät siinä ole koskaan pysyneet, tätä olen ihmetellyt suuresti.
CURLY GIRL– metodissa pointtina on siis hoitaa kiharaa hiusta sen vaatimalla tavalla. Kihara hius on luonnostaan kuiva, joten hiusten käsittelystä eliminoidaan kaikki kuivattava ja lisätään kosteutusta hoitoaineiden ja muiden tuotteiden muodossa.
Ihan ensin tehdään final wash, jossa hiuksesta pestään sulfaattipitoisella shampoolla kaikki muotoilutuotteiden/silikonipitoisten aineiden jämät pois, ja sen jälkeen sulfaatteja, alkoholeja ja silikoneja vältetään. Etenkin tämä silikonien välttäminen saattaa alkuvaiheessa saada aikaan sen vaikutelman, että hius menisi ikään kuin entistä huonompaan kuntoon. Silikoni kun kuitenkin silottaa hiuksen pintaa saaden sen näyttämään paremmalta, mutta estää kuitenkin samalla kosteuttavien ainesosien pääsyn itse hiukseen. Silikoni on ikään kuin pikakaunistaja hiuksille, totuus löytyy sitten sieltä alta.
Final wash siis puhdistaa hiuksen siihen pisteeseen, että sitä voidaan alkaa hoitaa metodille ominaisella tavalla: hiusta pyritään kosteuttamaan niin naamioilla, hoitosuihkeilla kuin voidemaisillakin hoitoaineilla, ja kammataan ainoastaan hoitoaineen vaikuttaessa harvapiikkisellä kammalla – hiusharjaa ei siis käytetä (raskaudenjälkeinen hiustenlähtönikin tyssäsi kuin seinään – ainoastaan joka ikisen pesun yhteydessä saakin tonkia yhden kissan verran karvaa viemäristä). Kaikkia lämpökäsittelyitä vältetään, koska ne luonnollisesti kuivattavat jo ennestään kuivaa kiharaa. Kosteuttamisen ansiosta kihara jaksaa kihartua jälleen.
Tässä maailman surullisimmassa mug shotissa hiuksen on annettu kuivua itsekseen harjailematta. Tuloksena joka suuntaan sojottava ja ennen kaikkea KUIVA laineikas pöheikkö, jonka kanssa en suostuisi liikkumaan ihmisten ilmoilla mistään hinnasta. Tässä oli siis lähtökohta ja uskomattomia hiusmuutoskuvia ällistellen katseltuani päätin, että eipä minulla ainakaan mitään menetettävääkään ole.
Tämän jälkeen tein tosiaan sen final washin ihan Herbinan syväpuhdistavalla shampoolla, mutta olen kuullut tähän käytettävän niin fairya kuin käsisaippuaakin, melkein mikä tahansa silikoniton tuote siis kelpaa. Mikäli metodi tosissaan kiinnostaa, niin suosittelen liittymään Curly Girl Suomi– facebook-ryhmään, sieltä tiedostoista löytyy oikeastaan kaikki, mitä sinun tulee tietää niin tuotesuosituksista kuin niiden tarkoituksestakin. En siis kovin tarkasti nyt erittele näitä tuotteita tässä.
Pesun jälkeen käytetään hoitoainetta/hoitonaamiota ja muotoillaan ensimmäisen kerran. Itse haluan pitää hiustenhoidon mahdollisimman simppelinä, enkä tuhrata aikaa yhtään sen enempää kuin on pakko.
Pesun jälkeen hiuksista puristellaan ylimääräinen kosteus puuvillaiseen t-paitaan ja lisätään muotoilutuotteet, hius saa tässä kohtaa siis olla vielä märkä, muttei nyt ihan vettä valuva. Itse laitan tähän puolimärkään tukkaani sitten yleensä Botanicalsin hoitovoidetta, puristelen pää alaspäin sen hiuksiin ja lisään heti perään L’Orealin Mineral & Control – geelin, jota noin 1/2 dl tuntuisi olevan sopiva määrä. Kuulostaa paljolta, mutta uskokaa pois (määrä toki on hiuskohtainen, mutta lähtökohtaisesti sitä pitää olla paljon).
Geelin puristelun jälkeen hiukset lasketaan pää alaspäin sen puuvillapaidan sisään ja kietaistaan turbaaniksi, jolloin hiukset jäävät sinne päälaelle tötteröksi, eivätkä liiskaudu suoriksi. Tätä toimenpidettä kutsutaan ploppaamiseksi, alkuperää en tiedä. Tavan frotee kuivattaa ja pörhentää kiharaa hiusta, siksi t-paita tai tarkoitukseen tehty ploppauspipo, ja tosiaan hiuksen annetaan olla siellä päälaella mahdollisimman ”löysästi” vs. tavan pyyheturbaanissa hiukset ovat turbaanin sisällä melko suoriksi vedettyinä.
Itse kuljeskelen 2000-luvun alun suomiräppärin näköisenä yleensä sellaiset puoli tuntia t-paita päässäni, sitten annan kuivua loppuun itsekseen. Tässä kohtaa yleensä haron hiuksia hieman varovasti päänahan kautta ilmavammiksi (ei muodostuvien kiharoiden läpi, vaan tyyliin päänahkahieronta), puristelen kiharoita hieman ylöspäin ja tarkistan jakauksen paikan ja sen, ettei takaraivolla ammota kraateria.
Geelin kuivuttua kokonaan hiuksen pitäisi olla kovaa koppuraa, sitten tämä muodostunut cast puristellaan auki käsin. Tuloksena kiharat. Tässä kuvassa olen tainnut pestä hiukseni metodilla kolmisen kertaa, eli tähänkin hamppukasaan alkoi aika nopeaan sitä kiharaa muodostua.
Ideana metodissa on, että hiukset pestäisiin hoitoaineella (=co-wash), eikä shampoolla lainkaan. Tiedän, kuulostaa siltä että liimaletti here I come, mutta yllättäen hoitoaineella saakin oikeasti puhtaan lopputuloksen. Itse käytän XZ:n Niittyvilla-hoitoainetta, pesen hiukset pää alaspäin ja HUOM. tärkeää on emulgoida hoitoaine, eli lisätä pieniä määriä vettä mukaan samalla kun vaahdottaa päänahkaa, näin se oikeasti myöskin pesee. Pesen noin joka 3.-4. kerta sulfaatittomalla shampoolla, jotkut eivät käytä shampoota lainkaan, jotkut pesevät joka toisella kerralla sillä, makuasia. Hoitoaineen käytön kanssa olen melko laiska, koska aikaa omille suihkuille ei yleensäkään kauaa ole, mutta Fructiksen Hair Food-hoitoaineet ovat mielestäni melko tehokkaita lyhyessäkin ajassa. Parasta tietysti olisi, jos jaksaisi pitää naamiota hiuksissaan vaikka tunnin silloin tällöin. Jotkut myös käyttävät öljyhoitoja ennen hiustenpesua.
Mutta siis, yksinkertaisesti: ensin tehdään final wash ja sen jälkeen menetelmä on aina sama, hiusten pesu hoitoaineella/sulfaatittomalla shampoolla, hoitoaine (joko sama millä pesit tai eri), ploppaus, muotoilu ja that’s it.
Itse ehdin totuttaa raskaus- ja imetysaikana hiukseni harvoihin pesuväleihin kuivashampoolla ja nytkin pesen 1-2 kertaa viikossa, hiuspohja ei tunnu rasvoittuvan juuri lainkaan. Tässä kuvassa olen erityisen tyytyväinen siihen, että pikku vesisade ei enää pilaa päivääni. Oli nimittäin aikanaan ehkä pahimman luokan tragedia, kun juuri suoristamani hiukset altistuivat vesipisarallekaan, nyt se tuo vain kiharankin paremmin esiin!
Mutta mitäs sitten niiden pesujen välissä? Itselläni se kihara suoristuu jonkin verran nutturallakin ollessaan, ja joka aamu (halutessani siis ne kiharat esiin, tätä metodia kun voi käyttää ihan vain hoitavuutensakin puolesta, eli joustonvaraa on) hiukset täytyy freesata.
Tarkoittaa siis sitä, että kastelen pehkoni melkein uudelleen märäksi, suihkin jätettävää hoitoainetta (osa tekee nämä itse sekoittamalla ihan pikkumäärän tavan hoitoainetta ja vettä) ja lisään jälleen tuon kammomäärän sitä geeliä ja annan kuivua (ilman ploppaamista). Aikaa ei juurikaan kulu, kun hiukset kuivuvat siinä muita aamuhommia tehdessä. Se geelin määrä on oikeasti tärkeä, sitä täytyy olla riittävästi, jotta castista tulee riittävän kova.
Kolmannen päivän kihara nutturalta avattuna, latva näyttää ihan ookoolta vielä, päälaki onkin tarkoituksella lippiksen sisällä piilossa. Kuivashampoon puute on nimittäin ainoa miinus tässä hommassa, itselläni kun tuppaa nuo aivan etummaiset haivenet jonkin verran rasvoittumaan, ja metodiin sopivaan kuivashampooseen en ole vielä törmännyt (saa vinkata jos sellaisia on olemassa!). Olen käyttänyt paremman puutteessa siis perunajauhoja – toimii sekin. Huom. perunajauhojen kanssa toimiessa kannattaa olla maltillinen ja vilkaista lopuksi peiliin, olin taannoin lähdössä töihin sen näköisenä kuin jättimäinen kokaiinilasti olisi pudonnut päähäni.
Tässä metodia on takana nyt noin 1.5 kk ja muutos on aika huomattava. Hius on imenyt itseensä kosteutta kuin janoinen saharassa, mutta olen kertakaikkisen ällistynyt, kuinka pehmeältä ja kiharalta se jo nyt tuntuu. Onko minulla oikeasti ollut tällainen tukka koko elämäni ajan, ja minä olen kurittanut sitä keraamisella paholaisellani sen minkä olen kerennyt!?
Tässä metodissa on laajalla skaalalla erilaisia lähestymistapoja, omani on sieltä varmasti laiskimmasta päästä, kun taas osa suhtautuu tähän touhuun äärimmäisellä, lähes uskonomaisella vakaumuksella. Olen löytänyt (onnekseni) itselleni sopivat tuotteet ihan perus Citymarketin valikoimasta, enkä jaksa toistaiseksi tehtailla minkäänlaisia proteiinihoitoja tai keitellä pellavansiemengeelejäni itse. Lähdin liikenteeseen sillä ajatuksella, että jos nyt voisin jotakin tehdä hiusteni hyvinvoinnin eteen, niin tulkoon kaikki muu bonuksena. Ja tulikin, ihanat kiharat. Aion kyllä joskus vielä kaivaa tuon pinkin GHD:ni naftaliinista ja aion joskus vielä värjätä hiuksiani, kuivashampoo tai hiuslakka eivät niin ikään ole maailmanloppuja, se final wash täytyy sitten vain tehdä uudestaan, mutta ei se hiusten kosteuttamiseksi tehty työ hukkaan ole mennyt.
Edestä hiukset ovat huomattavasti kiharammat kuin takaa, mutta kyllä sen takaakin kiharaksi tunnistaa. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun muistelen kuinka monesti olen tällaisia kiharoita yrittänyt väkertää sillä suoristusraudallani.
Loppuun vielä ne minun aika lailla ensimmäisellä kerralla nappiin osuneet luottotuotteeni. Jos siis metodia haluaa kokeilla, ei näillä tuotteilla ainakaan kovin isoa lovea lompakkoonsa tee.
elamaniaikaa.wordpress.com 