No joo, ei tässä nyt varsinaisessa karanteenissa olla, mutta hyvin senkaltaisissa oloissa kylläkin. Jos aikaisemmin elämä vauvan kanssa oli varsin kotivetoista, niin nythän se ei juuri muuta ole. Töissä ollessani sisäinen introverttini olisi kenties nauttinut ajatuksesta, että nyt saisi viitata hyvällä omallatunnolla kaikelle sosiaaliselle kanssakäymiselle työpäivien ulkopuolella. Äitiysloman aikana olen kuitenkin oppinut arvostamaan jokaikistä sosiaalista dialogia aina kaupan kassan kanssa jutustelusta lähtien, joten seinät tuntuvat todellakin hetkittäin olevan kallellaan suuntaani kuin neljä Pisan tornia.
Onneksi kevät on toistaiseksi hellinyt meitä upeilla keleillä ja ulkona olemmekin uskaltaneet treffata niin ystäviä kuin vauvan isovanhempiakin, turvavälistä tietenkin huolta pitäen. Kaikkein eniten tässä kuitenkin harmittelen sitä, ettemme ole päässeet vierailemaan oman mummuni, vauvan isoisomummun, luona palvelutalossa, ja kuka ties milloin seuraavan kerran pääsemme. Onneksi aina voi soittaa. Olenkin joutunut näin Nokia 5110-sukupolven lapsena opettelemaan puhelimessa puhumisen jalon taidon aivan uudelleen. En nimittäin ole voinut aiemmin sietää sitä. Joko asiat hoidetaan sähköisesti viestimällä, tai sitten naamatusten – tämä on ollut kommunikaationi alfa ja omega niin kauan kuin muistan. No, tämäkin asia on sentään harjoittelemalla poisopittavissa.
Yritän kuitenkin ajatella, että tässä nyt vain on mentävä päivä kerrallaan ja sopeuduttava tilanteeseen, otettava kaikki ilo irti siitä mitä on käsillä. Koska olen minä, puhelimestani löytyy tietenkin lista näiden karanteeniolosuhteidenkin varalle (en minä sentään mikään doomsday prepperi ole, vaan lista on tehty vasta tarpeen niin vaatiessa)
Leipominen. Tämän lienee hoksannut suurinpiirtein koko väestömme, koska jatkuvasti sekä lähi-Prismamme että Citymarkettimme jauho- ja kuivahiivahyllyt ovat ammottaneet tyhjyyttään. Siis olleet oikeasti täysin tyhjät. Jos kuitenkin jostain mustasta pörssistä sattuu jauhoja löytymään, niin nyt olisi aikaa toteuttaa ne kaikki ajatuksen tasolla kehitellyt leivontasuunnitelmat. Oman lapseni tulkinta paakarinhommista on tosin toistaiseksi vain nuolijan jynssäämistä kutiseviin ikeniinsä, mutta rohkenen kuvitella, että isompien lasten kanssa leivonta voisi olla mukavaa yhteistä ajanvietettä.
Tykkään enemmän itse leipomisesta kuin varsinaisesti tuotoksieni syömisestä. Sovinkin palvelutalossa asuvan mummuni kanssa, että alan kiikuttamaan heidän alaovelleen viikottain jonkinlaista nisua. Soittelemme melkein päivittäin, mutta kiva muistaa jotenkin muutenkin, nyt kun emme voi nähdä. Pian 92-vuotta täyttävän mummuni pitkän iän salaisuus lienee se, että hän on nauttinut lähes päivittäin sopivan annoksen pullaa – taidankin ottaa tämän myös itse käyttöön.
Kirjoita kortteja. Askartelutarvikkeitahan voi tilata netistä ja postikin on jälleen voimissaan, joten mikäpä sen mukavampaa kuin tekaista muutamat vanhat kunnon postikortit. Joulukortitkin voi tehdä jo nyt ennakkoon, eipähän tarvitse hiki päässä uhmata jälleen kerran viime tingassa sitä päivämäärää, jolloin posti kuljettaa vielä varmuudella joulutervehdykset perille. Ja ainahan voi tehdä vappukortit, juhannuskortit, heinäkuun kortit jne.
Perusteellinen siivous. Nyt jos koskaan sille on aikaa. Kaappien ja kaikenlaisten roinalaatikoiden läpikäyminen on melko puisevaa hommaa, joten suosittelen näin kotimaisuuden tukemisen hengessä ostamaan vaikkapa pari pienpanimo-olutta luovuutta ruokkimaan. On tietenkin suotavaa käydä huoneet sitten eri päivinä lävitse, ettei päädy luovuudenpuuskissaan ihmettelemään ympärimyllätyn huoneen keskelle, koska järjestystä oli vaihdettava juuri sillä siunaaman sekunnilla.
Muista myös ne kaikkein veemäisimmät toimitukset, kuten saunan pesu, liesituulettimen ritilän puhdistaminen, kaakelisaumojen jynssääminen. Kaikelle tälle on nyt aikaa.
Ulkotreenaaminen on vielä sallittua. Hihkuimme mieheni kanssa onnesta soikeina, kun bongasimme ulkokuntosalin kotimme läheltä – todetaksemme hetken kuluttua, että kyseessä olikin aidattu sähköasema. Heti silmälasien päivityksen jälkeen suunnitelmissamme onkin kokeilla jonkinlaista ulkotreeniä vaunulenkkien ohessa.
Ne puhelinkeskustelut. Oikeasti, puolentoista tunnin lenkki kuluu kuin siivillä hyvän ystävän kanssa rupatellessa. Kaikenlaiset etävideopalvelut kasvattavat myös suosiotaan ja onnistuupa videopuhelu myös tavan whatsappinkin kautta.
Kirjoita. Itse toki kirjoitan tätä blogia, mutta rakastan myös muunlaista kirjoittelua. Sain tuossa idean, että kirjoittaisin lapselleni joka vuosi kirjeen, nyt ensimmäisenä vuotena myös puolen vuoden kohdalla. Tässä ensimmäisessä kirjeessä käyn tuoreeltaan läpi meidän arkeamme ja lapsen touhuja, sekä kuvaan ympäröivän maailman tilannetta nyt poikkeuksellisten olosuhteiden aikana. Olisi ihanaa antaa nämä kirjeet lapselle joskus lahjaksi, vaikkapa 18-vuotissyntymäpäivänä (juuri täysi-ikäistynyt poika osaa varmasti näitä arvostaa – taidanpa teettää muutaman varmuuskopion varuilta). Kirjeiden yhteyteen olisi ihanaa kerätä teetettyjä valokuvia kultakin vuodelta, tai miksei kuvakirjoinakin.
Tee reseptivihko. Nykyään kaikki reseptit ovat netissä saatavilla, mutta auta armias, kun lähdet googlettelemaan jälleen kerran sitä täydellistä pizzapohja- tai pullareseptiä niiden tuhansien reseptien joukosta. Olenkin jo aikaisemmin ottanut tavakseni kirjoittaa luottoreseptit vanhanaikaisesti kynällä vihkoon, mutta ajattelin koota näistä myös tietokoneella kyhätyn version. Jälleen kerran ajatukseni siintävät jo kaukana tulevaisuudessa, kun haaveilen antavani luottoresepteilläni täytetyn kirjasen lapselleni kotoalähtijäisiksi sitten aikanaan.
Teetä valokuvia tai vähintään järjestele ja talleta valokuvat ulkoiselle kovalevylle. Itse olen sitä ikäluokkaa, joka otti valokuvia kertakäyttökameralla ja sitten jännitti mitä kuvarullasta putkahtaisi ulos. Digikameroiden tuomat mullistukset olivat jo aivan pöyristyttäviä, kun kuvan saattoi pieleen mennessään vain poistaa ja ottaa uudelleen. Kenties tästä syystä rakastan edelleen paperivalokuvien selailua, ja haluaisinkin säilyttää valokuva-albumien perinnön tässä alati digitalisoituvassa maailmassa.
Nautiskele tv-viihteestä. Etenkin YLE on mielestäni viime vuosina kasvattanut tarjontaansa huikean paljon parempaan suuntaan. Laadukkaiden dokkareiden lisäksi suosikkejani ovat etenkin M/S Romantic, Luottomies, Modernit miehet (etenkin Eero Milonoff – parasta ikinä!), Sorjonen ja paljon muita. Suomalaisia alkuperäissarjoja putkahtelee nyt lisäksi maksullisista suoratoistopalveluista enemmänkin, mahtavaa, että tarjonta laajenee nordic noirinkin ulkopuolelle.
Opettele virkkaamaan. Yritin aikanaan alkaa kutoa villasukkaa, ja aikani sohlattuani neljän sukkapuikon kera päätin luopua siitä hommasta. Virkkaaminen sen sijaan on helppoa, netti pursuilee ohjeita virkattujen mattojen ja sisustuskorien tekoon, trikoolangasta isolla koukulla askarreltuna nämä valmistuvat muutamassa päivässä, jolloin projektiin ei ehdi kyllästyä. Miehenikin tulee jatkossa yllättymään, kuinka erilaisiin käyttötarkoituksiin nuo kyhäämäni korit taipuvatkaan.
Järjestele puhelin uuteen uskoon. Järjestyksen ihmisenä en voi sietää sitä, että puhelimessa sovellukset ovat hujan hajan ja muistin rajat paukkuvat kaiken maailman turhanpäiväisten kuvankaappausten myötä. Napsin screenshotteja jatkuvasti meemeistä, inspiroivista kuvista, resepteistä, ostoslistalle menevistä asioista jne. Nämä kaikki on nyt eräiden vauvan päiväunien aikana tullut järjesteltyä omiin albumeihinsa ja toki vauvan kuvillekin on oma kansionsa – voin sitten selailla niitä, kun ikävä iskee iltaunien aikana. Sovellukset ovat järjesteltynä käyttötarkoituksensa ja -määränsä mukaisesti ja viimeisimpänä tietenkin myös puhelimen teema on vaihdettu uuteen. Visuaalinen puoleni saa kylmiä väreitä puhelinten oletustaustakuvista, joten saatan käyttää tovinkin löytääkseni silmääni miellyttävän teeman.
Opettele muokkaamaan kuvia. Puhelinten kamerat ovat nykyään huippulaatuisia. Rakastan valokuvaamista ja olen aikoinaan haaveillut kunnon järjestelmäkamerasta. Nykyisen Huawei30:ni kuvanlaatu ja ominaisuudet ovat kuitenkin niin huippuluokkaa, että taidan jatkossakin tyytyä räpsimään kuvia ainoastaan sillä. Hyväkin kuva pääsee oikeuksiinsa pienen muokkaamisen kautta, ja olenkin siirtynyt jo kauan sitten pelkän instagramin gingham-filtterin säännöllisestä käytöstä Adobe Lightroomiin. Muokkaaminen on super helppoa ja eron kyllä huomaa heti muokatun ja alkuperäisen kuvan välillä, aina ei tarvitse kuin säätää hieman valotuksia ja sävyjä, kun taas joskus on mukava kikkailla oikein kunnolla. Koukuttavaa puuhaa kaikkinensa. Applikaatiossa on useampia ilmaisia tutoriaaleja, joista ainakin itse olen oppinut paljon, vaikkakin usein muokkaaminen tapahtuu vain luovasti soveltaen siten mikä omaa silmää miellyttää eniten.
Tuunausprojektit. Ensimmäisenä uuden ilmeen sai vauvan alunperin tummanruskea syöttötuoli, kun maalasin sen valkoiseksi. Seuraavaksi työn alle pääsi mieheni isoisän työpaikaltaan saama vaaleanruskea hylly, joka kaikessa ihanuudessaan ei vain sen värisenä oikein istunut kotiimme. Luvan saatuani hioin ja maalasin senkin valkoiseksi, jotta tuo kaunis esine saataisiin uudelleen käyttöön. Tämän jälkeen vuorossa ovat ovenkarmit. Tässä kun nyt on ollut aikaa syynätä kotia hieman tarkemmallakin silmällä, niin kaikenlaista pientä laitettavaa alkaa toden totta löytyä. Saa nähdä näyttävätkö seinät sitten aivan rupisilta uudenuutukaisten karmien taustalla – tätä menoa ei aivan pian nimittäin suti pysähdy.
Lisää ideoita saa ehdottaa! Toivottavasti näistä löytyi jotakin vinkkiä, mikäli tekemisenpuute uhkaa. 🙂
elamaniaikaa.wordpress.com 